Älykkäät ihmiset ja rakkauden IQ

13.06.2024

Olisi jotenkin kieroa ajatella ihmisen olevan hyvä tyyppi ihan vain siksi, ettei se hakkaa muijaansa. Tiedätkö, sellainen kuin "kuulehan Liisa, minä voisin olla sinulle paljon häijympikin mies, voisin tehdä elämästäsi helvetin, mutta nyt minä olen sinulle suopea ja hyvä! Siispä rakasta minua ja kunnioita minua! Tai muuten.." - tyyppi

Ei näin.

Hommassa on uhkailua kerrakseen. Ja ikävä kyllä näitä riittää. Tyyppiä täytyy rakastaa, tai muuten saa köniinsä. Vähän sama kuin juopolle sanoisi liiasta ryyppäämisestä. Kohta kukaan ei puhu toisilleen mitään. Ei ainakaan totta. Sillähän ne ongelmat ratkeaa, eikö?

Ylipäätään ihmettelen heitä, jotka ovat valmiita heittämään muita rekan alle. Rakkauden puute on kamalaa. Kai sitä pitäisi vain oppia rakastamaan muita, mutta miten? Kai jotenkin älykkäästi. Älykkyyshän on päivän sana. Älykkäät tietävät kaiken. Mutta mitä se älykkyyskään on.

"oletpas sinä älykäs mies, Iivari, kun ymmärrät jotakin, jota olet opiskellut vuosikausia intensiivisesti".
Mielestäni tällaisen älykkyyskäsityksen voisi ottaa jo vittuiluna..

Homma ottaa kierroksia lisää, kun Iivarin puoliso Liisa pakotetaan leikkiin mukaan."Iivari, sinä olet kyllä niin älykäs mies, ihan varmasti olet, sinä olet tosi älykäs, oi niiin tosi älykäs, suorastaan nero Iivari!!"Ja Iivari tykkää.
Kehuttu Iivari osaa kyllä virnistellä Liisalle perhejuhlissa, mutta kotona tuttu turpiinveto jatkuu. Samassa epävarmassa ja ennustamattomassa maailmassa mitä ennenkin. Hommassa on sellaista logiikkaa kuin että
"minä rakastan sinua Liisa, mutta vain jos saan ennustaa sinun jokaista liikettäsi!! Minun täytyy saada ennustaa sinut Liisa!! Lupaa, oi lupaa minulle olla ennustettava. Haluan älyllisesti laskelmoida sinut ja sinun liikkeesi".
Ja mitä Iivari ennustuksillaan hamuaa? Liisan ehtymättömän syvää ikuista rakkaushuomiota tietysti. Peiliä hänen omalle pettämättömälle virheettömälle itselleen ja älylleen. Siinä on Liisa huolipyöreänä pohtimassa millaiseen vankilaan joutuikaan. Että mikä hänen loppuelämänsä rooli onkaan.

Jokainen koti ei ole onnellinen.

Eikä tuo ole rakkautta.

Ehkä älyä ja rakkautta ei saisi sekoittaa liikaa keskenään. Toisaalta sehän vasta vittuilua olisikin, jos ei tietäisi mistään mitään, ja joku sanoo että oletpa sinä viisas ja rakastava.

Älä ymmärrä väärin. On hienoa että ihminen otetaan huomioon. Sitä tarvitsemme. Ikävää on se, jos huomio kilahtaa hattuun ja muuttuu jyräksi. Hyvä jääkiekkoilija on mennyt liian pitkälle, kun se taklaa vielä marketin jonossakin. Buddhalaisuus on lähtenyt lapasesta, kun kaveri on pelkkä buddha. Läskiksi mennään myös älyjen ja rakkauksien kanssa. Puhutaan kultaisesta keskitiestä, mutta ironia piilee siinä, että kultaisesta keskitiestä puhuminen on kultaista keskitietä, koska aiheesta ei oikein osata sanoa mitään. Ei ainakaan älyllisesti. Nyökätään vaan hyväksyvästi, että tämäpä se vasta onkin kultaista keskitietä, ja sitten se sama vanha perseily jatkuu. Mikään ei muutu.

Tulisi osata puhua yksityiskohdista enemmän.

Jotkut ovat vuosikausia naimisissa, eivätkä silti opi tuntemaan toistaan. He eivät syvällisiä juttele. Rakkauksia ei funtsailla. Ei tunnetasolla, ei älyllisesti. Sitä vain tyydytään siihen mitä saa. Se on tyytyväistä elämää. Joskus sama tyytyväisyys jalostuu onnellisuudeksi. Onnellisuudeksi jotkut kutsuvat sitä, kun mikään ei enää ärsytä. Siinä mielessä pienen koliikkilapsen äiti tietää parhaiten mitä on olla onnellinen.

Mielestäni rakkauteen kuuluu tietty rajoja koetteleva - ja niitä siirtelevä - draivi. Rakkaus on eräänlaista voimapolitiikkaa. Se on toisen pahoille teille juonittelua. Tietynlaista yhteistuumin tehtyä viekoittelua. Tanssia ja taistelua yhdessä ja erikseen, välillä toisiaan, välillä muita vastaan. Ehkä jopa heidän kanssaan. Rakkaudessa saa olla jatkuvasti varuillaan, että kenenkäs intressejä tässä oikein ajatellaan: sinun, minun, meidän vai muiden.

Mietin, kun ihmisellä kerran on psykologia, niin kyllä sitä voisi hiukan käyttääkin. Leikitellä sen kanssa. Luoda fantasian ja toden sekoituksia. Mutta kuten sanottu: ei liikaa. Pilvilinnoista putoaa kun odotukset narkomanisoituu. Eli kun pitäisi saada sitä kovaa kamaa paljon ja heti ilman että fiilis haihtuisi ikinä. Siinä olisi kumppanissa sietämistä. Odotukset piipussa ja taatusti ristiriidassa sen kanssa mitä jaksaa ja viitsii.

Älykkyyttä arvioidaan paljon. Älykkyydestä on yleisiä mittareita, mutta usein älykkyyttä arvioidaan ihan noin vain perstuntumalta toisen olemuksen perusteella. Siihen käytetään sellaista järisyttävää logiikkaa kuin: "näytät tyhmältä, olet varmasti tyhmä, minä olen älykäs, minä arvioin sinut, minun kriteerini ovat ainoat oikeat"

Kuitenkin. Älykkyyttähän mitataan lähtökohtaisesti siksi, että tunnistettaisiin, onko henkilö heikko vai pelkästään laiska. Ihan piruuttaansa voisi mittailla myös millainen on keskiarvoinen rakkaus. Siis aidosti keskiarvoinen rakkaus. Tässä tapauksessa keskiarvoinen romanttinen rakkaus. Se ei olisi mikään kaavakekyselyn tulos, jossa Hilda kertoo kuinka IhQ Lasse on, tai että Marttihan rakastaa Pekkaa tosi paljon, ei näin, vaan ihan aito romanttisen rakkauden testi. Eli millaisia mikrohuomioita kukin kumppanistaan tekee, ja millaisella logiikalla tämä huomio yhdistyy makrohuomioon. Lopulta pienet huomiot yhdistetään isoon huomioon, ja voala! Datasta muodostuu informaation kautta havainto. Havainnot sitten liitetään laajempaan empiriaan. Tämä vastaa kysymykseen: "kuinka hyvin jengi keskimääräisesti havainnoi kumppaniaan, eli rakastaa ajatuksissaan"

Käytännössä siis laitetaan pariskunta koppiin, annetaan nussia vuorokausi eri asennoissa, ja arvioidaan lopuksi miten lähelle he osasivat arvioida toistensa lempiasennot ja syvimmät pelot. Siinä olisi rakkauden IQ. Kaunista.

Hauskinta olisi yleisön reaktiot. Joku pariskunta ehkä testaisi voitonvarmasti suhdettaan, mutta sitten rakkaus paljastuisikin heikoksi. Siinä on samaa ironiaa, kun että ison firman toimarin älykkyysosamäärä olisikin heikko. Mitä tähän voisi sanoa? Yksi ehkä tirskuisi, toinen tuumaisi "mitä minä sanoin," ja kolmas kertoisi että "tiesin tämän aina".

Surulliseksi homma menee, kun heikoksi todettu rakastaja ampuu itseään päähän, koska hänet on mitattu ja arvioitu rakkaudessaan heikoksi.

Kai elämässä pääsee tarpeeksi pitkälle ihan vain kysymällä hellästi: "pidätkö sinä tästä, rakas?"

Usein vaikeinta on olla rehellinen, ja kestää se.

Loppuun on ihan adekvaattia kysyä, mitä on älykäs piikittely. Jonkinlaista psykologista ivaahan se on. Ihmisen päätä sattuu kun ajatteluun kajotaan. Ja ihminen tuottaa tämän kipunsa ihan itse, omin pikku synapsein, sisäisten epävarmuuksien ja ristiriitojensa kautta. Sietämätöntä! Mutta sisäisiä ristiriitoja on hyvä olla olemassa. Se tarjoaa tarvittavaa jännitettä päänuppiin.

Huomioitavaa on, että numerot eivät vittuile samalla tavalla kuin käsitteellinen maailma, mutta logiikan puute usein turhauttaa kestävänkin koodarin. Ainakin itsellä hajoaa pää koodaukseen, mutta silti sitä haluaa mielipuolisesti tehdä yhä lisää. Ohjelmoida peliä. Enkä tiedä onko ohjelmoinnissa kyse järki vai rakkaus, mutta jostain syystä kutsu käy. Luulenpa siinä olevan jotakin kultaiseen keskitiehen liittyvää älyllistä rakkautta.

Oli miten oli, sanotaan että älykkyydestä puhuminen on tabu. En tiedä. Kovin arkaluonteista se saattaa joillekin olla. Vähän kuin seksi. Mutta eipä se estä ihmisiä fantasioimasta ja kertomasta mielipiteitään. Mielipiteitä tosin kannattaakin kertoa. Siis ihan oikeasti kannattaa. Kertoa mistä mieli pitää. Jutella, kohdata ja tulla kohdatuksi. Rakastaa!

Nyt tiedän! Kuvitellaan, että kaikkien älykkyys on ainakin miljoona, ja että jokainen panee tosi lujaa ja parhaiten sitä kuuminta naista tai kovinta karjua, niin kenenkään ei tarvitse enää tapella!