Elämän tarkoitus

Elämän tarkoitusta kysytään usein siinä uskossa, ikään kuin ihmisen tahto olisi vapaa. Että ihminen kykenisi hahmottamaan ajatusvirtansa intention ja määränpään ilman ulkoisia määrittäviä, harhaanjohtavia tai ennakoimattomia tekijöitä.

Hyvä uutinen kuitenkin on, että tahtomme on hädintuskin vapaa. Vastaus voi ärsyttää, mutta onneksi se ei ole oma vika - näin se vain on.

Vapaa tahto on problemasoitavissa oleva aihe. Vapaan tahdon kysymykseen kuuluu oleellisesti 1) mistä tahtomme olisi vapaa, ja 2) mihin se olisi vapaa? Eli puhutaan negatiivisesta ja positiivisesta vapaudesta

Mietin elämää niin, että on väistämätöntä määritellä itsenäisesti omat elämänpäämäärämme ja -tapamme. Käytännössä luomme oman merkityksemme elämälle siitä yksinkertaisesta syystä, että on pakko.

Olemme alttiit mielikuville, sanoille ja selityksille, riippumatta siitä, millä volyymilla tai evidenssillä ne syötetään. Pahimmillaan elämän meluun eksyy. Kaikilla on sanansa sanottavana, mitä meidän tulee olla, mitä mistäkin asiasta ja käsitteestä ajatella.

Oleellista olisi erottaa ainakin se, mitä milloinkin haluaa, ja mitä milloinkin tarvitsee.

Halu on elementtinä mielivaltainen. Se on olemassa joka tapauksessa. Se ei noudata mitään loogista rakennelmaa. Ihmisen ei tarvitse uskoa oikeastaan mihinkään, ja silti hän voi haluta kaikennäköistä. Halu ei tarvitse vakuutteluja ollakseen olemassa. Se vain leijuu ja härnää.

Tarve taas on sidottuna enemmänkin biologiaan. Ilman tarpeita kuolisimme nälkään, janoon ja hapenpuutteeseen.

Etenkin buddhalaiset pyrkivät askeettisella elämällään ns "haluttomaan tilaan", joka on melkolailla sama asia, kuin pyrkisi pois minuudesta ja halun ahdistavasta luonteesta.

Länsimaissa markkinatalous mainostaa kaikkea aina lomamatkoista terapiaan. Syntyy kaikenlaisia haluamisia. Tuotteesta löytyy ratkaisu joka pulmaan. Jos pulmia ei ole, niin eikun telkku auki: kohta taas on.

Jossakin päin maailmaa elämän vastaukset selitetään ylhäältäpäin, ja kaikki toisenlaiset ratkaisut sensuroidaan pois. Silloin sama ääni määrittelee a) ongelman ja b) ratkaisun. Ei synny keskustelua, ei debattia. Ei synny uusia mielikuvia käytännössä mistään muusta. Pahimmillaan luku- ja kirjoitustaitokin evätään. Ahtaaksi jää eri katsomukset ja tulkintatavat.

Toisaalta ympäri maailman on paljon myös aineetonta hyvää: itse koen esimerkiksi kumppanin halaamisen haluttavaksi asiaksi. Myös hän tuntee niin. Siispä halaus on meille jotakin yhteisesti haluttavaa - arvokasta - mihin yhdessä pyrimme. Syntyy "aineetonta" hyvää. Jotakin ilmaista ja tavoiteltavaa.

Meidän halailut eivät silti a) määrittele- tai b) ratkaise laajempia ongelmia

Mainoskamppanijoiden ja juhlapuheiden myötä sisimpään syntyy kaikenlaisia käsitteellisiä saarekkeita aina markkinoiduista etelänmatkoista sinne uhkaaviin ilmastokatastrofeihin asti. Nämä vaikuttavat päätöksiimme muodossa tai toisessa hyvin tilannesidonnaisella tavalla. Jotkut vapaan tahdon teoriat esittää, että jopa minuutemme pohjautuisi tämän informaation varaan. Meistä tulisi se, mitä päivittäin tarkastelisimme.

Jos ajattelen elämää henkilökohtaisella tasolla, koen, että omassa sisimmässä tulee osata navigoida, eli hahmottaa ne asiat, jotka tuntuvat arvokkailta, ja lopulta operoida arvojensa ja kykyjensä maastossa ja niiden kautta.

Merkitys löytyisi siten "olemalla oma itsensä". Sen oivaltaminen, mitä "itse" lopulta on, on mutkikkaampi - elämää ja kokemuksia vaativa juttu.

Missä määrin meidän kannattaa kuunnella muita, kuten läheisiämme, kulttuuriamme tai niitä, jotka tietävät, mikä meille on hyväksi? Hmm. Joka toinen päivä? Kysymys on outo.

Jos haluaa uskoa olevansa tyyni, mutta mieli huutaa hoosiannaa, niin eipä se ainakaan sisäistä selkeyttä indikoi. Itselleen tulee olla rehellinen. Arvokäsityksistä ei muuten tule mitään.

Jos on itselleen rehellinen, voi kysyä: mitä oikeastaan edes tiedän maailmasta ja elämästä? Mitä matemaattista, käsitteellistä ja kokemuksellista evidenssiä minulla on? Tämä vetää nöyräksi. Se saa kysymään: mitä sinä, rakas kanssaihminen, tiedät näistä asioista, joista yhdessä keskustellaan?

Kyllä toiset tulee ottaa huomioon ihan joka ikinen päivä. Se on ainoa mikä de facto rakentaa ja lisää muiden huomioimista. Halujen tulee joustaa ihan jokaisella, muuten päällä on täysi anarkia.

Se, millaista halujärjestystä esimerkiksi liian liberaaliksi päässyt kapitalismi, tai fasistinen kommunismi, pyörittäisi, olisi sirkus jota harva toivoo. Yksilön omat arvot pyyhittäisiin yhteisellä ideologialla. Haluttaisiin vain sitä, mitä rikkaat tai auktorisoidut haluavat meidän haluavan.