Ensivaikutelman problematiikka - saako mulkulle huutaa?

Käsittelimme eilen Filosofia-ryhmässä ensivaikutelman problematiikkaa. Lyhyesti sanottuna: joskus se hurmaava ihminen paljastuukin manipuloijaksi, ja mulkku taas hienoksi tyypiksi. Ensivaikutelma osaa siis olla hämäävä.

Uskon lukijoillanikin olevan vastaavia kokemuksia ensivaikutelman erehdyttävyydestä. Esimerkiksi rakkaus on osuvasti kuvailtu seuraavalla dynamiikalla: ensin ihastutaan, sitten ahdistutaan, sitten rakastutaan. Näin ihastumisen ensivaikutelma jalostuu vuosien saatossa rakkaudeksi.

Itse pohdin ensivaikutelmaa niin, että itseltä ei parane evätä hyvien tyyppien mahdollisuutta tekemällä hätäisiä moraalisia johtopäätöksiä, vaan tulisi aina pyrkiä kärsivällisyyteen ja tarkkaavaisuuteen, ja todeten nähdä, miten esimerkiksi uusi tuttavuus käytännössä toimii, ja miten ne jutut pelaa itsen kanssa. Toimintamme kun paljastaa loppuviimein sen, miten kypsä kukin meistä on. Kaikkien kanssa ei vain kemiat kohtaa.

Kypsää ihmistä voi kukin meistä näytellä yhden päivän ajan, mutta useampi kuukausi paljastaakin jo paljon enemmän.

Sopii myös kysyä: millainen sitten on se kypsä ihminen? Miten kypsät ihmiset käyttäytyvät? Ovatko kypsät ihmiset esimerkiksi harmittomia? Kaikilla meistä on omia määreitä näistä.

Eri kulttuureissa on erilaisia tapoja nähdä kypsä ihminen, mutta yksi yleinen mittari voisi olla sellainen kohtuus, joka ei kumpua naiiviudesta. Silloin silmät tulisivat olla auki toiminnan ja seurausten ymmärtämiseksi. Tämä ei sitten olekkaan enää mikään riidaton alue. Näkemystä oikeasta ja väärästä kun on kaikilla meistä, eikä jokainen seuraus palvele kaikkien intressejä. Näiden pohtiminen veisi meidät sosiologian pariin, enkä lähde nyt siihen suuntaan, vaan pysyn filosofiassa.

Yhdysvaltalainen jo edesmennyt kirjailija ja ihmisoikeusaktivisti Maya Angelou on lausunut sitaatin, joka kuuluu näin: "jos joku näyttää sinulle, millainen hän todella on, usko se kerrasta".

Sitaatissa Maya pyrkii korostamaan tekojen merkitystä siihen, miten kanssaihmistä tulisi tulkita. Olen itsekin taipuvainen samalle tekoja korostavalle linjalle.

Puheet (etenkin arkipuheet) ovat valtaosin ihanteita kuvaavia ja selitteleviä. Harvoin niillä on aitoa kosketusta tosielämän dynamiikkaan. Toki puheetkin ovat tekoja, mutta pelkästään puheisiin keskittymällä pyöritään enemmänkin ihanteissa ja mielikuvissa, eikä oikeassa laajamittaisessa toiminnassa, eli kokonaisvaltaisessa elämässä. Taloja ei rakenneta pelkillä puheilla, eikä perustarpeita tyydytetä mukavalla asenteella. Tarvitaan tarpeita ja haluja ylläpitävää, maailmaa pyörittävää toimintaa, ja sen toiminnan tarkastelu herättää (ikäviäkin) tunteita ja ristiriitaa.

Sotia ei voiteta pelkillä puheilla, ja ikävä kyllä ihminen on sotaisa laji.

Käsittelimme Filosofia-ryhmässä ensivaikutelman problematiikkaa hyvin käytännönläheisellä tasolla. Kysymys kuului: jos auraustyössä joku tulee huutamaan työkoneen hyttiin, mitä teet?

Annoin oman esimerkin viime talvelta. Silloin eräs huutaja päätti opettaa minua lumikarheista. Päätin huutaa äijälle takaisin puolet kovemmin. Huutaja murtui.

Pian paljastui, että miehellä oli sydänsairaus (ehkä myös alhaista verensokeria ja uupumista). Tämä osaltaan selittäisi hänen kiukkuaan. Ehkä hän oli myös lukenut liikaa tekstaripalstaa ja puskaradiota. Ehkä eksynyt johonkin auraajista kertovaan kaninkoloon ja uskonut silmät pyöreinä kaiken mitä ihmiset auraajista puhui.

En kokenut huonoa omatuntoa huutamisistani, nimittäin jos joku päättää vartavasten hyökätä minua kohtaan yllättäen ja aggressiolla, minä vastaan takaisin keskitetyllä aggressiolla. Se on de facto mitä tapahtuu, ja mitä tapahtui. Minä suojelen omaa psyykettäni ensin, sitten vasta hänen.

Lopuksi kuitenkin asiat puhuttiin halki. Lähinnä kai siksi, että hän oli tosiaan murtunut tilanteessa, ja hänen oli pakko pelastaa kasvonsa. En missään nimessä vakuuttunut hänen hyväntahtoisuudestaan. Jäi myös epäilys, että kykeneekö mies edes luomaan omia, tekstari- ja somepalstoilta vapaita mielipiteitä, vai oliko hän koukuttunut kiihkomielisyyteen ja jonkinlaiseen outoon todisteluun?

Tästä päästäänkin aiheeseen viisaus (tilannetaju). Kuinka pitkälle minä saan mennä voimanosoituksessani? Itse tuumin asiaa niin, että jos koen hyökkäyksen, eli jos joku tulee huutamaan työkoneeni ulkopuolelle, niin silloin saan vastavuoroisesti arvostella henkilön pintaa ja älyä hyvinkin voimakkaasti. Eli saan iskeä takaisin havaitsemiini heikkouksiin. Mutta jos henkilöllä on esimerkiksi kuollut omainen tai vakava sairaus, niin siinä menee raja. Niihin teemoihin en kajoa. Oman aggression tulee pysyä rajoissa ja näpeissä.

Juoppoa saa haukkua juopoksi, hänen älyään saa solvata ja hoidoilla vihjailla, mutta esimerkiksi kuolleisiin- tai vakavasti sairaisiin läheisiin ei missään nimessä tulisi kohdentaa herjaa. On siis olemassa raja, milloin aggressio menee liian pitkälle, ja tilanteesta tulee julmaa henkistä väkivaltaa. Muuten tilanne on ainakin minun kirjanpidossani pelkkä satunnainen konflikti, jossa voimaan vastataan voimalla.

Viisaus ei ole sama asia kuin harmittomuus. Jotkut pyrkivät luikkimaan aggressiivisia tilanteita pelkästään karkuun, ja uskovat sen olevan syvintä viisautta, vaikka aistisivat itsekin olevansa enemmänkin itsepuolustuskyvyttömiä, kuin viisaita. Se ei ole pitkällä aikavälillä kantava ratkaisu. Henkilö on silloin ikään kuin pakottanut itsensä korostuneen hyveelliseksi vain siksi, että olisi jatkuvasti kaiken "alhaisen" yläpuolella. Ehkä hän pyrkii jonkinlaisella miellyttämisellä tai "paremmuudella" saamaan itsensä ulos konfliktista. Mutta ikävä kyllä ihmisen psyyke ei tunnista mitään "ylhäisiä" ja "alhaisia" tapoja samalla tavalla, kun opitut sosiaaliset konstruktiot tai uskonnot tuntevat, joten silloin henkilö vain itse kärsii kyvyttömyydestään tapella - ei siis Jeesus, universumi, tai psykologia tieteenä.

Henkilön oma oikeidenmukaisuus ei siis toteudu, vaan hän poistuu tositilanteesta. Ja se on ikävä juttu etenkin silloin, jos ihmisen johtava arvo on oikeudenmukaisuus (johon kuuluu luonnollisena osana suuttumus väärästä).

Luulen myös, että valtaosin nämä samaiset henkilöt kantavat kaunaa hyvinkin pitkään väärintekijöilleen. Ehkä jopa identifioivat itsensä "kaunankantajiksi". Mutta ei heitä voi siinä suhteessa tuomita, koska konfliktit ovat useimmille meistä epätoivottuja lopputuloksia. En niistä itsekään sen suuremmin nauti. Se on vain välttämätön paha elämässä.

Hyvällä itsepuolustuksella konfliktit kuitenkin unohtuvat nopeaan. Ainakin monella meistä. Tulee ymmärtää se, että itseään on oikeus suojella myös psyykkisesti. Huom! Diblomatiaan kuuluu oleellisesti konfliktin tunnustaminen. Viisauteen kuuluu tilannetaju. Kun tunnistaa konfliktin nyanssit, voi hyödyntää diblomatiaa luodakseen laajempaa yhteishyvää.

Luonnollisesti ensivaikutelma huutavasta ihmisestä ei ole ainakaan omasta mielestäni hyvä juttu, mutta onko huutamaan "pakotettu" ihminen sitten julma ja paha kaikessa mitä hän tekee? Tuskinpa. Ei henkilöstä voi ainakaan mitään pitkälle vietyä loogista johtopäätöstä tehdä, vähiten diagnoosia.

Monen murhan takana on loppuviimein alhainen verensokeri. Se ei tee murhasta yhtään sen hyväksyttävämpää, mutta paljastaa jotakin meidän inhimillisistä heikkouksista / vaarallisuuksista.

Mayan sitaatti on siinä suhteessa osuva, että aggressiivinen ihminen todella kykenee aggressioon, sitä ei voi kieltää tai kiistää, sen kukin voi itse nähdä ja todeta, mutta tuleeko henkilöä sen tähden äkkimoralisoida? Mielestäni ei.

Silti tuntuu, että nyt somen ja nopean informaation aikana ihmiset yhdistyvät hyvinkin pinnallisessa mielessä toisiinsa, kutsuvat sitä hätäisesti syväksi rakkaudeksi, vaikka eivät siedäkkään omaa tai muiden luonnollista ahdistusta, moralisoivat sitten voimakkaasti muita saamiensa "epähyveisten" ensivaikutelmiensa kautta, ja luovat näistä pitkälle vietyjä käsityksiä hyvästä ja pahasta. Tässä olisi filosofille töitä.

Ehkä materialistisen hyvinvoinnin aikana omiin ihanteisiin ollaan jo niin syvästi rakastuttu, ettei oikein nähdä enää sitä, millaisessa maailmassa todella elämme (joka on eri asia kuin se, millainen on kunkin ihanteellinen maailma)

Minuun saa olla yhteydessä keskustelevalla tavalla. Arvostan vaivannäköä ja pohdittuja ajatuksia.

Löydyn:

Sähköposti: joonas.lehtinen88@hotmail.fi

Instagram: salon_taide_ja_filosofia

Kotisivut: www.jjsport.fi

ps. tapaan myös mielelläni kahvin merkeissä.