Hyvää kuuluu. Murskasin viholliseni.

"Voimaantunut nainen hakkasi miehen kallon mäsäksi rautakangella". Kuulostaa hurjalta. Eihän voimaantuminen ihan tuota tarkoita. Vai tarkoittaako?

Aggressiosta sanotaan, että yleisö päättää, onko esimerkiksi nyrkkeilijä raivohullu vai sankari. Näin se on. Aivan kuten suuri yleisö ohjaa kielellisestä ajattelua. Mutta kumpaakaan ei voi ihmisestä poistaa. Molemmat vain muuttavat muotoaan, jos niihin keskittyy, ja pyrkii muutokseen.

Aggressio on pohjimmiltaan voimaa. Ikävimmillään se on kaaottista väkivaltaa. Parhaimmillaan aggressio energisoi ja kuljettaa eteenpäin. Luulenpa että ihmiskunta on aina ollut kekseliäs kanavoimaan aggressiota. Tämäkään aika ei ole poikkeus, vaikka kaikki ovatkin niin sietämättömän onnellisia ja viisaita. Kielellistä ajattelua voi taas kyseenalaistaa ja täsmentää.

Aggressiosta sen verran, että jos mies sanoo naista huoraksi, siis jos mies sanoo sen pahaa tarkoittaen, eli paheksuen, niin puhutaan moralismista. Ikään kun nainen ei saisi olla seksuaalisesti aktiivinen. Reppanaa miestä puolestaan säälitään, eli hänelle annetaan säälipanoja, jos annetaan. Jos nainen sitten voimaantuu ja haluaa miestä, eli jos naisesta tulee aggressiivinen, ja hän kutsuu miestä huoraksi, niin asetelma muuttuu päälaelleen. Silloin tilanteesta katoaa totutut säälin ja paheksunnan elementit. Miestä halutaan ilman sääliä, ja nainen saa ilman että häntä paheksutaan. Moralistisessa mielessä homma on win-win tilanne. Kaikenlaiset säälijät ja paheksujat on murskattu. Hommasta katoaa totunnainen moralisointi, ja kaikki se tapahtuu ilman, että armeijan, papiston tai politiikkojen täytyisi kontrolloida yhtään mitään.

Sanoilla on oma voimalatauksensa. Sanat ja kielellinen ajattelu sitovat ihmistä ihan yhtä tavalla, kuin tunteelliset rajoitteet. Jos sanoja ei osata käyttää siten, että ne tarkoittavat jotakin, niin mistä ihmiset sitten keskenään puhuisivat? Ehkä tämän päivän onnellisuus tarkoittaa nimenomaa sitä, että kukaan ei enää tarkoita mitään. Jengi on toisilleen joutavia ja yhdentekeviä. Silloin onni olisi lähinnä sellainen tila, että mikään ei ärsytä. Ei rahanpuute, eikä muut ihmiset. Ollaan mökillä ja meditoidaan. Mutta kyllä ärsyttävyydenkin keskellä voi löytää ilon, huumorin ja onnen. Kai kyse on kanavoimisesta.

Autonomia, eli autenttisuus, eli pyrkimys olla vapaa, on arvona loppupeleissä sitä, että haluaa mielipuolisesti ymmärtää omaa kielellistä ajatteluaan, mutta myös kehollisia voimia ja tuntemuksia, kuten aggressiota.