Ihmisyys ja eläinetiikka - delfiinin tragedia
Kuvittele itsesi itärajalle asumaan. Media suoltaa joka tuutista Venäjän uhkaa, ja lööppien mukaan jokunen Wagnerin sotilaskin olisi päässyt ryöväämään suomalaisia taloja. Nyt puhutaan, että kotikylässä olisi käynyt varkaita.
Päätät ostaa suojaksesi aseen. Säilytät pistoolia yöpöydällä. Kysymys kuuluu: muuttaako ase sinua ihmisenä? Tunnetko olevasi nyt enemmän suojassa, tai ainakin kyvykkäämpi itsepuolustukseen?
Kysymys paljastaa sen, ettei ase, tai ettei mikään muukaan tavara, ole arvoneutraali. On eri asia säilyttää pistoolia yöpöydällä, kuin säilyttää banaania yöpöydällä, ja niiden ero voimistuu, kun ympäröiviä uhkakuvia korostetaan. On siis turha väittää, että tavarat olisivat ihmiselle vain jotenkin neutraaleja. Niillä on aina jonkinlainen vaikutus ihmiseen.
Aseita puolustetaan monesti sillä verukkein, että ihminen tappaa ihmisen, ei ase, mutta tämä ei pidä täysin paikkaansa. Ase nimittäin muovaa ihmisestä jotakin erilaista. Sama pätee kaikkeen materiaan, myös rahaan, ravintoon ja muuhun. Asioita ei pidä silti heti tuomita, vaikka ne psykologiaamme vaikuttaakin. Tulee vain nähdä se, mikä vaikutus niillä meihin on.
Mitä on tuo materian tekemä muutos itseemme ja ajatteluumme? Se riippuu tietenkin tavarasta, ja on jokaisen itsensä tulkittavissa ja jäsenneltävissä.
Moni askeetikko pyrkii ymmärtämään paremmin ihmisyyttä luopumalla kaikesta maallisesta omaisuudesta. Kirkastamalla mielensä tyhjyydellä askeetikko etsii vastausta kysymykseen: "mitä minä ihmisenä olen ilman materialistisia vaikutteita?"
Ihminen on silti ihminen - tavaroineen kaikkineen. Askeetikko ei lopultakaan ole ihmisenä mitään enemmän. Hän vain löytää itsestään eri asioita kun materialisti, ja jos onni käy, jakaa tietonsa.
Siddharta Gautama, buddhalaisuuden perustaja, eli kuusi vuotta askeetikon elämää liki nääntymiseen asti, kunnes tuumi, että olisi ehkä parasta kuitenkin pitää kohtuu kaikessa. Toisin sanoen olla valveutunut sille, miten materiaali vaikuttaa ihmiseen, ihmisen minäkuvaan, ja sen kautta toimintaan. Tämä on mielestäni pätevä ohjenuora vielä tänäänkin.
Maailma on täynnä kaikenkarvaisia eettisiä pistoolisankareita, jotka pyrkivät "suojelemaan" sitä mitä rakastaa. Tosin rakastamisensa he ovat turhan usein oppineet televisiosta tai kiihkomielisistä palopuheista. Näin rakkaus symboloi jonkinlaista ihannetta.
Myös tieteen nimissä ihminen yltää surullisiin lopputulemiin. 1960-luvulla yhdysvaltalainen neurofysiologi John C. Lilly halusi tutkia delfiinien kommunikointia. Nasa rahoitti hänen tutkimuksiaan avokätisesti, joten hän sai rakennettua hyvät eettiset tilat projektilleen. Tutkittavista delfiineistä tuli nopeasti hyvin läheisiä tutkija-hoitajien kanssa. Eräskin nainen, nimeltään Margaret Lovatt, vietti peräti kuusi päivää viikossa puolen vuoden ajan nukkuen ja valvoen Peter-nimisen delfiinin kanssa. Heistä tuli todella läheisiä.
Myöhemmin hippiajan hengessä John.C.Lilly syventyi yhä enemmän LSD:n käyttöön ja sen tutkimiseen. Hänen delfiini-projektinsa alkoi hiipumaan ja lopulta raha-hanat vedettiin kiinni. Peter ja kaksi muuta delfiiniä päätettiin siirtää muualle, huomattavasti huonompiin oloihin. Samalla delfiinien läheiset suhteet hoitaviin tutkijoihin äkisti katkesivat.
Tarina päättyi traagisesti, kun pimeään ja ahtaaseen altaaseen siirretty Peter-delfiini lopetti hengittämisen. Delfiineille jokainen hengenveto on tietoinen valinta, toisin kuin meillä ihmisillä, ja siksi yleisesti uskotaan, että Peter-delfiini teki masentuneena itsemurhan. Tämä ei ole ainoa tapaus laatuaan, vaan myös muiden delfiinien on tiedetty toimineen samalla tavalla.
Todellinen kysymys kuuluukin: mitkä ovat ne meidän omat henkiset ja materialistiset puitteet ja toimet, jotta elämässä olisi enemmän sitä, mitä yhteisesti ymmärrämme rakkaudeksi?
Kysymys on oikeasti hyvä pohdittavaksi. Sitä voi tutkia jokaista omistamaansa tavaraa, omaa kiintymystään niihin, ja tarkastella mitä se tekee juuri minulle, ja millä aikavälillä. Puhelimen unohtaminen työpäivän ajaksi kotiin voi olla tragedia, mutta kuukausi ilman puhelinta tuntua suunnattomalta helpotukselta. Toisaalta, tämä kirkastaa myös puhelimen hyödyt. Syntyy jotakin, mitä kutsutaan kohtuudeksi.
Samalla voi tarkkailla eläimiä, etenkin niitä omia lemmikkejä, joihin on jo valmiiksi kiintynyt. Vain tarkkailla ja havainnoida. Mitä herää?