Oikeus ja tuomio

22.10.2024

Seuraava Filoryhmä lauantaina 26.10 klo.13
Tervetuloa mukaan!
Aihe: tarkkarajaisuuden ongelma: oikeus ja tuomio.

Siihen että saataisiin aihe ihan oikeasti kiinnostavaksi, täytyy tarjota pala itseämme.
Tarkoitukseni ei ole tehdä ryhmän osallistujista teeskentelijöitä tai samanmielisiä, vaan vilpitön pyrkimys on avata arkista ajattelua.
Siksi aihepiirin teemat: "oikeus", "tuomio" ja "tarkkarajaisuus" liittyvät nimenomaa arkielämään. 

Oikeudentaju

Oikeustiede yleensä ei ole mikään yksi eheä paketti, vaan sen voi jakaa ainakin neljään osaan:
siihen mitä oikeus on nyt (tulkinta, sosiologia), millaista se on muualla nyt (vertailu),
millaista se on ollut ennen (historia),
ja mitkä ovat sen eettiset vivahteet (filosofia).

Oikeudentajun tutkimisen voi siis tiivistää minikokoon. Siksi mekin tarkastelemme:

1. mikä on oikeudentuntomme nyt (intuitio)
2. vertailemme millainen se on muilla (vertailu)
3. pohdimme millaista oikeudentajumme on ollut ennen (historia)
4. millaisia ovat oikeudentajumme eettiset vivahteet (filosofia)

Kun oikeudentunto on käsitelty, tarkastelemme mitä on tuomio ja sen seuraukset.
Pohdimme millainen on antamamme tuomio ja sen luonne. 
Pohdimme myös milloin ihmisen tai asian voi tuomita "joksikin", ja millaisten syiden perusteella.

Esimerkki;
 kuinka monta kaljaa vaaditaan, tai millaisia juomatottumuksia vaadimme, että voimme nimittää jonkun juopoksi?
Tai mitä ehtoja asetamme esimerkiksi sille, että joku on "taiteilija"?
Onko juoppous tai taiteellisuus millaisia asioita? Puhtaasti hyvää? Puhtaasti pahaa? 

Kun tuomitsemme esimerkiksi lihansyöjän tai Temushoppaajan, meillä on oikeudentajumme kautta mahdollisuus ymmärtää, millaisiin käsityksiin oma tuomiomme perustuu,
mutta myös se,
mitä mielestämme on lihansyönti tai Temushoppaus.
Saako nälkäinen ja aliravittu syödä nälkäänsä lihaa?
Saako köyhä Temushoppailla?
Mitkä ovat lihansyönnin ja ostamisen nautinnollisia itseisarvoja, eli minkälaisista asioista on hyväksyttävää nauttia, ja miksi?

Massamedian ja internetin aikakautena informaatiota on paljon liikkeellä, ja kaikenlainen moraalinen panettelu ja syyttely on pelottavan helppoa.
Jopa niin helppoa, että sitä "moralistin viittaa" sekä tarjotaan että myös varotaan herkästi.
Mielipiteitä pelätään, eikä niille välttämättä anneta inhimillistä painoarvoa.
Esimerkkinä juuri lihansyönti tai Temu, jotka herättävät toisinaan intohimoista syyttelyä ja kaikenlaista tuomitsemista.
Temusta ostetaan turhaa krääsää, ja lihatuotanto tuhoaa eläimet ja ilmaston. Samalla käydään vääntöä siitä, millainen lainsäädäntö (politiikka) näissä tulisi olla.

Lihansyönnillä ja Temulla on riskinsä, kuten kaikessa, mutta että yksiselitteisen väärin? 
Mielestäni vain pahasti vinoutunut voi tulla sellaiseen lopputulokseen kuten:

"jos vain kaikki ajattelisivat (tai "tuntisivat") asioista samoin kuin minä, niin mitään ongelmia ei olisi"

Tällaisen päättelun loppuratkaisu olisi:
kukaan ei söisi lihaa/kaikki söisivät lihaa. Kukaan ei shoppailisi/kaikki shoppailisivat. Lopputulos olisi jonkinlainen Pol Potin unelma agraarivaltakunta. Kaikki olisivat duunissa samalla pellolla, samoihin vaatteisiin pukeutuneita. Kukaan ei saisi tuntea mitään poikkeavaa. Erilaisuus katoaisi. Olisi vain laki.

On lopulta makukysymys parantaako lihansyöminen, teknologia tai krääsä ihmiselämää vai ei, ja vertailua aiempaan elämään, esimerkiksi naisvihamieliseen antiikkiin aikaan on mahdotonta tehdä, koska historian tutkimus ei sekään ole mitenkään aukotonta. 

Siksi voimme lähinnä vain vertailla toisiamme, mikä on sekin (ym agraarisyistä) laiska ja kapea tapa pohdiskella.

Ero ihmisen ja ihmisen toiminnan välille tulisi tehdä, mutta miten?

Syyte

Miten voidaan mitata, minkälainen ihminen eläisi "parhaiten"?
Kaikenlaisen kärsimyksen ja puutteen näkee usein jo paljailla silmillä, samoin kuin ahneuden ja oman ympäristönsä tuhoamisen yms. muun haalimisen, mutta "parempi" on silti kovin suhteellinen ja abstrakti ilmaisu.
"Parempi ihminen kuin eilen" vai
"paremmin ihminen kuin kymmenen vuotta sitten?"

Eilisen ja tämän päivän väliin ei mahdu kovinkaan paljon tuuria.
Kymmeneen vuoteen mahtuu paljonkin erilaista tuuria ja sattumaa..
"Kohtasitteko ja erositteko ihan sattumalta?"
Tuskin, mutta sitten taas.. Luultavasti.

David Hume sen jo aikanaan totesi: se, miten asiat ovat, ei voi vetää johtopäätöstä, miten niiden tulisi olla.
Ehkä maailman tulisi olla kuin antiikin naisvihamielinen yhteisö.
Mielestäni ei pitäisi.
Mitä tarkoitetaan sillä, että vihataan naista?
Milloin syytökseni:
"hei, sinä toimit nyt järjestelmällisen halveksivasti nimenomaa naisia kohtaan"
pitää sillä tavoin paikkansa, että voisin lagenttaa  henkilöön kohdistuvan rankaisevan tuomion?

Voidaan myös kysyä näin:
elinkö eilen paremmin kuin huomenna?
Mistäs sen "paremmuuden" tietää, muuta kuin pitämällä tarkkaa kirjaa.
Kirjanpidolla ja tämän hetken tunnetilalla taas ei ole mitään yhteyttä toisiinsa, vaan tämän hetken oloon vaikuttavat aivan muut - läsnäolevat - tekijät.
Kirjanpito - olkoonkin vaikka kuinka täsmällistä kirjanpitoa tahansa, on lopultakin vain yksi työkalu hahmottaa todellisuutta. Se on silti narratiivista ja kapeaa. Se kertoo vain yhtä tarinaa eli yhtä "totuutta". Se ei ota huomioon muita totuuksia.

Kirjanpidossa on myös sama ongelma kuin kaikessa materiassa yleensä: mittaamisesta on nimittäin vaikea luopua. Silloin hahmottamisestakin tulee jämähtänyttä. Jäädään kiinni mittausmetodillisiin totuuksiin, ja vangiksi sen käsitteisiin eli käsityksiin.
Jos juoppo lopettaa juopottelun, ei kaljojen laskeminen muuta omaa tai kenenkään toisen totuuksia.

Tuomio 

Esimerkki: tuleeko ihmisestä juoppo vasta sitten, kun hänen on pakko mitata omaa juomamääränsä?
Vai silloin, kun hän lopettaa juomiensa laskemisen?
Millainen käytös tekee juopon? 
Mikä on lopullinen tuomio juoppouden määrittelemiseen? 
Onko juopon elämä parempaa vai huonompaa? 
Pureudumme tämänkaltaisiin tarkkarajaisuuksien eli "tuomioiden" puutteisiin ja ongelmiin.

Lääketiedekin on kaksiteräinen miekka.

Yhä enemmän terveys nähdään sairauden kautta, ja tavallisuuskin nähdään jonkinlaisena "häiriötilana" tai vähintäänkin moraalisesti arvelluttavana "etuoikeutettuna" tilana. Ikään kuin "vallitseva maailmantila" olisi aina syvä vääryys, tai jonkun tietyn ihmisen/ideologian syy.
Ja joku pitäisi sitten pistää syytetyn penkkiin ja tuomita.

Terveydestä ja mielenterveydestä on tullut poliittinen ase - tai sitähän se on aina ollut - koska jokainen hallitus haluaa terveitä kansalaisia, ja se tehdään parantamalla sairaat.

Mitä sitten on "terve" ja "normaali" tai "sairas" ja "epänormaali"?
Ainakin tiedämme sen, että perhe on sosiologisessa mielessä pienin yhteisö, mitä voidaan mielekkäästi hallita. Mikä siis on perheen sisäinen tulkinta terveestä ja sairaasta? Normaalista ja epänormaalista?
Mitä ylipäänsä on perhe, ja millä tavoin perhe rakastaa omia jäseniään?
Parhaan tiedon avulla, eli tiede huomioiden?
Emotionaalisesti, eli tunteet huomioiden?
Miten perhe rakastaa jäseniään?
Kyttäämällä, holhoamalla, vai
tarkastelemalla ja ohjaamalla?
Sama asia eri sävyillä.
Miten perhettään voi ylipäänsä rakastaa?

Jotkut tieteilijät ehkä ajattelemattomuuttaan ja tahattomasti, pyrkivät hyökkäämään henkisten (ei siis hengellisten, vaan nimenomaa henkisten) asioiden, kuten rakkauden määritelmän kimppuun mitätöimällä sen.

"Tarkkaile omaa ja rakkaasi terveyttä/mielenterveyttä, niin rakastat heitä eniten/parhaiten".
Onko näin?
Mitä on rakkaus?
Mitä on rakkauden symmetria? Entä rakkauden ehdottomuus? Entä rakkauden vastavuoroisuus?
Täytyykö vauvan ponnistella ja rakastaa äitiä/isää samalla tavalla takaisin?
Entä onko se ystävän rakkautta, jossa toinen vain antaa, ja toinen vain ottaa? 
Entä miltä perheen sisäinen rakkaus näyttäytyy tai pitäisi näyttäytyä ulospäin?
Onko rakkaus näiden asioiden teeskenneltyä?
Teeskentelenkö hoivaavani, teeskentelenkö lämpimiä tunteita, teeskentelenkö tarjoavani auttavaa kättä siinä mihin kyvyiltäni pystyn? 

Ym naruista kun vetää, saadaan poliittista vipuvartta viedä omaa ideologiaa eteenpäin.

Tiedämme ainakin sen, että sairaat perhearvot näyttäytyvät alistamisena ja väkivaltana, mutta entä ne terveet ja terveyttä ylläpitävät perhearvot?

Tavalliseen terveyteen kuuluu pikku krempat ja muut summittaiset oireet, mutta krooninen sairaus oireilee jatkuvasti.
Miten tunnistamme ja "tuomitsemme" näitä juttuja?

Lukijalle tuskin tulee yllätyksenä, että oma puoliso ei olekkaan se heijastus meistä itsestämme, elämämme suoritus, vaan puoliso on oma elävä persoonansa - hänellä on oma henkilökohtainen makunsa, ja tyylinsä tehdä tuomio. Ja oman kumppaninsa hänkin on valinnut, omalla tyylillään.

Onko tämä tuomio elinkautinen?
Kuka edes toivoo elinkautista tuomiota sairaassa suhteessa?
Mikä on terve parisuhde, mikä sairas?

Ja siitä pääsemmekin aiheeseen:

Syy - syyttäminen ja tuomio. Miksi tuomitsemme ja ketä? 

Käymme läpi retorisia esimerkkejä (antiikin Cicero oikeudenkäynnit) miten luonteenpiirteitä korostamalla saamme syytetyn ihmisen trot näyttämään tuomittavimmilta kuten:
"Sinä olet älykäs, tiedät hyvin tekojesi seuraukset, siksi paha tekosi oli poikkeuksellisen paha. Älykkäänä ihmisenä juonit varmasti lisää kavalia pahoja tekoha"
tai
"Sinö olet tyhmä, et edes tajua tekojesi seurauksia, sikdi paha tekosi oli poikkeuksellisrn paha. Älykkäänä ihmisenä juonit varmasti lisää pahoja tekoja".

Tervetuloa mukaan ihmettelrmään!