On ok olla sankari

Tämän tästä törmää ilmiöön, missä julkkikset ja muut psykoterapeutit suitsii sankaritarinoita. Mietin onko näillä tyypeillä mennyt vähän liian pitkälle omat käsityksensä sankaruudesta? Eikai nyt sankaritarinoissa mitään pahaa ole. Nehän ovat vain tarinoita. Ei se ole koko totuus tai ainoa totuus tai ainoa tapa tarkastella totuutta. Vain tarinaa. Ehkä inspiraation lähde.

Mediakin on nykyään kovin tarinallista, koska narratiivit myyvät. Ovat aina myyneet. Siksi on hyvä ymmärtää, etteivät edes erilaiset näkökulmat rakenna vielä täydellistä kuvaa mistään. Eikä meidän muutenkaan tarvitse ajatella asioita toisten ihmisten sapluunojen kautta. Siksi näkökulmapuhe on sekin ongelmallista. Se voi olla hyvin rajoittunutta, toisin kuin totuus on. Totuus ei ole samalla tavalla rajoittunutta, kuin ihminen. Totuus on erilaista.
Sankaruus saatetaan nähdä samanlaisena häivähdyksenä kun häpeäkohtaus. Tunnepitoisena elämyksenä, johon on muka suhtauduttava jotenkin. Vahinko vain, että silloin sen filosofia tuskin jää pysyvästi mieleen.

Yhtenä osuvana sankarin määritelmänä voisi pitää henkilöä, joka vie asiat hieman muita pidemmälle. Tämäkään ei kerro vielä mitään laajempaa. Asiat voi viedä pitkälle metsään, tai sitten suureen menestykseen. Riskinsä molemmissa.

Parisuhde voi olla sankarillinen. Jopa niin sankarillinen, että toinen jää marttyyrin asemaan. Toinen on jatkuvasti pelastusta vailla oleva uhri, toinen sankarillinen pelastaja.
Aamuherätys voi olla sankarillinen suoritus. Suorittavassa työssä yksi voi olla sankari tänään, mutta pelastettava huomenna. Ei asioita tarvitse mitenkään lopullisesti mitata. Riskejä on aina. Suhdanteita on aina.

Yhdelle on kova kynnys lähteä salille. Hän on sankari, koska ylipäänsä lähtee salille. Toinen tukee häntä salilla. Tukija voi ja saa olla se pelastava sankari.
Toisaalta joskus kumpikaan ei ole sankari, ja he tekevät vain välttämättömän.
Jos kaikki olisi sankaruutta, niin mikään ei olisi sankaruutta. Sankaruuden kontrasti ei silloin erottuisi.

Mitä tulee julkisuuden henkilöiden kannanottoihin, niin julkkikset ne vain sattuvat olemaan julkkiksia, eli julkisuudessa. Eivät he ole mitään esimerkkikansalaisia. Miten voisi olla?
Julkkiksista ja heidän kannoistaan kerrotaan vain kapeaa tarinaa, vaikka näkökulmia heistäkin ja heidän väittämistään olisi monia. Senkun selittävät mitä mieleen juolahtaa. Se on itseilmaisua. Usein harkittua itseilmaisua. Ei se ole mitään kosketusta totuuteen tai muuta.
Elämässä on todella paljon sattumaa, mutta vain vähän vapaata tahtoa tai vapaan tahdon alaisuutta. Siksi todelliset esimerkit elävät lähipiirissä. Heidän elämästään voi oikeasti saada jonkinlaisen otteen - mikäli he suvaitsevat olla meille rehellisiä. Sieltä todellinen sankarillisuus paljastuu. Nimittäin kamppailuista.

Jos minulta kysytään, niin mieluumin sankarillinen, kuin jämähtänyt.