Paras on hyvän vihollinen - täydellisyydestä
Poikasena tuli soiteltua pilapuheluja ala-asteen opettajalle vain kuullakseen miten hänen vastaajansa tarinoi meille Nalle Puhista. Nauroimme vatsat kippurassa. Nyt aikuisena tulee mietittyä, oliko se hänen ironinen tapansa saada meidät lapset kuuntelemaan satuja?
Satuja on hyvä kuunnella. Aamulla kirjoitin kiitollisuudesta. En usko kiitollisuudella olevan mitään (psykologista) tarinallista ydinjuurta. Kiitollisuus on lähinnä tunnetta, joka tulee oppia erottamaan muista tunteista. Toisin sanoen kiitollisuuteen ei vaadita mitään erityistä tapahtumaa. Hommaa on ehkä vaikea tajuta hyötyä ja tehokkuutta etsivässä maailmassa, mutta näin se vain on. Ihminen saattaa olla kiitollinen ihan noin vain ilman sen Suurempaa_Syytä. "Olen kiitollinen tästä kauniista maisemasta" on luonteeltaan toteamus. Huomattavasti vaikeampaa on eritellä ja löytää sisimmästään näitä kiitollisia toteamuksia. Jengi lähinnä väittää "ylianalysoivansa" juttuja, niin en sitten tiedä kuinka ahtaissa ympyröissä he elävät.
Kiitollisuutta ei tarvitse pusertaa. Ei tarvitse vetää mitään överikapitalistista asiakaspalvelijameinkiä: "kiitos että sain aurata katusi" paskaa. Hoitajan työssä sitä on kiitollinen asiakkaasta ihmisenä, eikä hänen perseensä pyyhkimisestä. Hoivallinen duuni on kovaa työtä. Seksuaaliset fetissit taas asia erikseen. Kiitollisuus paljastaa ihmisestä paljon.
Ja muutenkin: miksi tunteiden pinnallinen ilmaisu olisi muka jonkinlainen rakkauden tai hyvän ihmisen korkein muoto? Rakkaus on paljolti myös tekoja. Esimerkiksi: "älä ryyppää enää, se sattuu minuun" voi olla rohkea ilmaisu, tai "laitoin tiskit koneeseen, koska vaikutit väsyneeltä" olla rakkauden teko. Kumpikaan ei vaadi erityistä retorista osaamista tai ihmisenä kukoistamista. Ihminen voi ihan yhtä lailla rakastaa toista ihmistä, vaikka ei olekkaan runoileva hippi. Itseasiassa isänmaanrakkaus saattaa näyttää hyvinkin riitaisana rakkautena - politiikkana - kun taas äidinrakkaus ei hylkää, vaikka lapsi olisi aivopesty terroristiksi. Voitonvarma patriootti on aina enemmän vapaustaistelija kuin terroristi. Tässä piilee monen ongelman ydin.
Oletko paras kiitollisuudessa, paras rakkaudessa tai paras patriotismissa? Saatat ehkä olla jonkun mittapuun perusteella täydellinen ihminen - voittaja ja menestyjä. Tänään meille kovasti saarnataan ettei kukaan ole täydellinen ja ettei täydellisyyteen kannata edes pyrkiä. Ei varmasti, jos täydellisyys nähdään "parhaana ihmisenä olemisena" eli ääri-individualismina eli superpoikkeusyksilönä. Silloin ihmisyyden mittarit ovat ahtaat. Et voi voittaa ihmisenä toista ihmistä, jos et tajua mistä edes kilpaillaan. Outoa kyllä, jengi mieluumin jatkaa mielipuolista kukoistuskamppailuaan tajuamatta pelin henkeä, kuin että vain toteaisi: "vitut minä tästä sirkuksesta. Pidä mittarisi, pidä arvosi".
Hyvä riittää. Täydellisyydessä ei ole mitään liikaa, eikä siitä puutu mitään. Siksi se on täydellistä. Kiitollisuudessa ja täydellisyydessä on paljon samaa.