Saako alkoholistia moralisoida?

Ihmisen suurin tragedia on, ettei hän ymmärrä tilaansa. Tämän tietää jokainen, joka on kokenut kurjuutta jossakin kohtaa elämäänsä. Mistä se kurjuus alkoi ja milloin päättyy? Hyvä kysymys. Yleensä oman tilansa oivaltaa vasta liian myöhään (ainakin omasta mielestä). Sitä herää näkemään paikkansa kylmän paljaana - on tilannetajuinen - viisastunut, miksi olen aiemmin ollut näin sokea ympäristölleni? Silloin ihminen hahmottaa, että jossakin on menty pahasti metsään. Mutta missä? Se on aina hyvä kysymys esittää.

Olen luonnollisesti seurannut päihdekeskusteluja tarkalla silmällä. Mielestäni on munatonta touhua, kun raitistuneet alkoholistit korostavat mukaviisaasti, etteivät he halua moralisoida juomista. Se on pelkuruutta, mutta myös hyvästä syystä olevaa pelkuruutta.

Syy moralisoimattomuuteen piilee luultavasti ainakin kahdessa tekijässä. Ensimmäinen on auttamisenhalu. Jos arkaileva henkilö hakeutuu riippuvuutensa takia hoitoon, hän luultavasti kokee siitä häpeää. Kukaan ei halua kokea oloaan tuomituksi, kun hän hoidattaa itsestään jotakin arkaluontoista. Eikä pitäisikään: alkoholismissa kyse on sairaudesta, ja nyt kun sairaudesta on otettu koppia, olisi viisainta hoitaa sitä mahdollisimman hyvin. Raitistunut alkoholisti ymmärtää tämän kokemuksensa vuoksi luultavasti parhaiten. Hänen on helppo tuntea myötätuntoa toista alkoholistia kohtaan, ja ehkä siksi hän haluaa olla erityisen "moralisoimaton".

Toinen ja paljon laajempi syy moralisoimattomuuteen on se, ettei oikein tiedetä, mitä se moralisointi edes on, ja siksi se nähdään kummasti pelkästään pahana asiana.

Julkisen keskustelun kannalta liian arka lähestyminen alkoholismiin ja sen "moralisoimattomuuteen" on lyhytnäköistä ja naiivia. Miksi ajattelen näin? Avaan hieman.

Etenkin tänään kritiikki sekoitetaan helposti moralisoimiseen. Jos sanot kaverille, että viina tekee sinut nähtävän tyhmäksi, niin tämä kritiikiksi tarkoitettu tieto saatetaan ottaa vastaan moralisointina. Eli alkoholin ympärillä pyörivä keskustelu nähdään usein moralisointina kaiketi siksi, että nämä sairautensa takia itsensä erityisherkiksi ryypänneet alkoholistit eivät halua tutkia alkoholinkäyttönsä älyllistä puolta (katsoa sitä kriittisesti ja rehellisesti), vaan kiintyvät sen tunteelliseen (moraaliseen) puoleen. Aihe on heille älyllisesti liian herkkä, sillä moraalin pystyy kyllä älyllisesti perustelemaan miten päin vain, mutta tosihavaintoja taas ei pääse karkuun.

Kritiikki on luonteeltaan sellaista, että se pyrkii puuttumaan asioihin, jotka tekisi maailmasta älyllisesti hieman paremman paikan, kun taas moralisointi puuttuu teemoihin, jotka tekisi elämästä arvokkaampaa. Älykkyydellä pyritään onnellisuuksiin, moralisoinnilla viisauksiin. Väitteeni vaatii hieman avaamista.

Some on hyvä esimerkki nykykeskustelun kamalasta laadusta: kaikki eivät todellakaan ole hyviä antamaan kritiikkiä, eivätkä kaikki ole hyviä moralisoimaan (hyvääkin moralisointia on). Laaduton kritiikki laskee ymmärrystä älykkyydestä, ja laaduton moralisointi (tai sen puute) laskee ymmärrystä viisaudesta.

Alkoholismin moralisointia tarvitaan nimenomaa siksi, että älyllinen puoli ei siihen yksin tehoa, vaan tarvitaan tunnepitoista ja arvokkaaseen elämään tähtäävä puolta. Eli jotakin tarvitaan viinan tilalle ja pian. Mutta mitä ja miten? Hyvä kysymys. Paradoksaalista kyllä, ensin tarvitsee avata silmät sille, mitä alkoholi on jo ihmiselle (tai yhteiskunnalle) tehnyt. Tämä tehdään puhtaan älyllisen tarkastelun kautta. Tulee nähdä se tila, mihin ei enää haluta palata - tulee tunnustaa oma pohja. Sitten alkaa moraalin uusi rakentaminen.

Moraalisesti on paljon vaikeampi aloittaa aamujuopottelu, vaikka niin haluaisikin tehdä, kun edetä elämässään älyynsä luottaen, eli rationaalisesti. Miksi näin? Koska sosiaaliset tunnelukot estävät juomasta heti aamulla. Siksi alkoholistikin luottaa älyynsä, eli funtsii, milloin juo seuraavaksi, ja millä selityksin. Tässä piilee alkoholistin älyllinen arvoristiriita ja itsekieltämisen mekanismi. Juoda pitäisi, ja sosiaalinen oikeutus sille saada, mutta ongelmallista se ei saa olla, vaikka murheita selvästi tuokin.

Tämän ristiriidan pitää jokaisen juopon joskus selättää. Yksi juoppo ei kestä aamujuopottelun moraalista ristiriitaa ollenkaan, joten hän jättää alkoholin hyvissä ajoin kokonaan, ja ryhtyy raittiiksi. Hän ymmärtää, ettei ikinä voisi saada alkoholista kyllikseen.

Toisella juopolla alkaa hidas vuosikausia kestävä moraaliluisu, ja hän alkoholisoituu yhä enemmän. Ristiriitaista kyllä, hänestä itsestään tulee todella herkkä kritiikille; etenkin jos se liittyy alkoholiin. Uhrius sopii hänelle oikein hyvin. Siitä saa uuden syyn juoda. Uhrimieli kompensoidaan tarvittaessa uholla.

Raskas juopottelu tekee ihmisestä epäjohdonmukaisen, liian tunneherkän, kaappiin pakenevan pelkurin ja säälittävän tapauksen. Jokainen voi päätellä tämän älyllisesti viimeistään, kun todistaa krapulaa. Mutta jos sanot siitä ääneen juopolle, luullaan, että moralisoit häntä, vaikka kyse on kritiikistä eli älystä. Sinusta tulee ilonpilaaja; liikaviisas, vaikka kaikki näkevät mitä alkoholi tekee ihmiselle.

Suomessa saa laulaa viinalauluja, kunhan laulun juoppo on kaihoisa ja rentturomanttinen; jonkinlainen mediaseksikäs uhri. Mitään älykkään kriittistä ei parane sanoa, kuten että oikea juoppo haisee, miehillä ei ota eteen, naiset ovat epäviehättäviä, joskus kännisen rumia, ja että juopon henkilökohtainen tilanne on muutenkin hävettävä ja traagisen koominen. Tämä on kritiikkiä - parempaan huomiseen tähtäävää älyllistä havainnointia, ei siis moralisointia. Ensin tulee tunnustaa mikä asia on pielessä, vasta sitten siitä voi tehdä paremman. Todellinen älykkyys ei ole mitään illuusion rakentamista tai tekosyiden keksintää, vaan kestävää ongelmaratkaisutaitoa.

Jos haluat olla komea/kaunis, älä ole kännisen haiseva ja ruma. Helppoa logiikkaa, mutta perustuu silti vain yhden ihmisen näkökulmaan ja määritelmään kauniista ja komeasta. Kapakassa tämä näkökulma tuskin menestyy, eikä sen väliä, koska siellä ne kriteeritkin tippuu.

Tiedätkö mitä on hyvä moralisointi, eli ns "painostava arvokeskustelu"? Se on tätä: jos näet kaverisi jatkuvasti lipsuvan hänelle itselleen tärkeissä asioissa, on aika moralisoida häntä. "Miksi ryyppäät aamuisin, vaikka haluat olla hyvässä kunnossa? Onko sulla kaikki hyvin?" Tämä on moralisointia - oikeaan ja väärään vetoamista, mutta se voi päinvastoin tuntua alkoholistista itsestään painostavalta kritiikiltä.

Moralisointia tarvitaan alkoholikeskusteluissa nimenomaa kasvattavana periaatteena. Juoppo voi kokea älyllisen kritiikin moralisoimisena, mutta kaveri tai ystävä voi olla perustellusti huolissaan läheisensä pahenevasta arvoluisusta, mitä alkoholismi sairautena on, ja hän haluaa kertoa totuutensa sellaisena kuin hän sen kokee - eli kritisoida = parempaan huomiseen tähtäävä älynkäyttöä.

Erimieltä saa olla. Erityisesti toivon täsmällisiä perusteluja esimerkiksi siihen, mitä moralisointi juuri sinun mielestäsi on neutraalissa mielessä. Aihe on mielenkiintoinen.