Sinäkin olet harhaluuloinen
Keskusteltiin veljien kanssa ruokaroboteista ja niiden seurauksista. Käytännössä siis väittelimme ruokarobojen vaikutuksista ihmiseen ja yhteisöön, eli niiden etiikasta.
Alkuun muistutan, ettei etiikka ole pelkästään näkökulmallista puuhaa, vaan eettiset teoriat pitää osata rakentaa yleistysten varaan.
Jos etiikka olisi pelkästään näkökulmakysymys, niin kaikki meistä olisi tosi eettisiä. Sen kun avaisi suunsa ja virnistelisi päälle, että näin minä elän, ja näin viisas minä olen, ja siksi päättelyni toimii.
"Minulla on jopa moraali!"
Mutta se olisi keskiluokkaista puuhastelua se.
Selittää miksi ruokarobot olisivat mukavia tai epämukavia.
Tosielämä on sellaista, että köyhän ruokarobottiongelmat ovat erit kuin rikkaan ruokarobottiongelmat.
Köyhyys ei ole välttämättä huonoa, tai rikkaus hyvää. Ghetto kyllä pysyy ghettona, vaikka siellä viihtyisikin. Ja usein ahne viihtyy ahneudessaan.. Syö muidenkin aikaansaannokset ja enemmänkin.
"Tekikö köyhyys hänestä varkaan,
vai
rikkaudet hyväntekijän?"
..kysyn ihan vain näin runoilijana.
Siinä missä ruokarobotti helpottaa esimerkiksi vanhuksen elämää, sillä myös viedään mahdollisuudet sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Helppo tilata juttuja kotisohvalta, ja helppo vajota synkkään yksinäisyyteen.
Kysymys on lopulta aina filosofinen:
"lähdenkö kauppaan vai en?"
Rampa tuskin lähtee ruokakauppaan ilman kalliita tukivälineitä.. Tulisiko yhteiskunnan siten tarjota rammalle tukivälineet, vai ruokarobotti?
Ehkä molemmat?
Mihin vauraan valtion varat riittävät?
Entä vähävaraisen valtion?
Eli mikä saa minut ja meidät milloinkin tekemään minkäkin valinnan ja minkä vuoksi?
Fiilis, moraali, olemassa olevat mahdollisuudet, tarjottu mahdollisuus, yhteiskunnallinen ajattelu vai propaganda, eli jostain muualta ammennettu satunnainen tieto?
Mitä hyötyä ja seurauksia kauppareissusta tai sen helppoudesta/sujuvuudesta koituisi minulle ja meille?
Pahentaako ruokarobotti juopon perhe-elämää, kun se aamutuimaan kuljettaa keskikaljaa kotiovelle?
Lista on loputon..
Tuskinpa kukaan terve yksilö jaksaisi spekuloida jokaista kauppareissuaan muutoin kuin hupimielessä. Paradoksaalista kyllä, ehkä nimenomaa tässä on syy joihinkin mielenterveyden häiriöihin..
Tänään nimittäin jokaista päätöstä ja valintaa arvotetaan lähes mielipuolisella vimmalla, eikä tapoja ja tottumuksia pääse syntymään. Ja jos pääseekin, niin heti joku viisas on ilkkumassa elämää oravanpyöräksi..
Ihan kuin kaikilla olisi varaa haahuilla miten sattuu..
Muiden panosten, uhrausten, perinteiden ja traditioiden merkitys tuppaa unohtumaan.
Elämästä tulee "sen tärkeimmän jutun" tai "sen tärkeimmän päätöksen" sokeaa ikietsintää..
Ei oikein hyväksytä vajavaisuuksien olemassaoloa.
Kirjoitan aiheesta siksi, että aloimme puhua robojen ohella myös yksinäisyydestä ja mielenterveydestä. Ja aika moni puhuu tänään mielenterveydestä vailla mitään aitoa sanomaa.
Mielenterveys on kuulemma tärkeää, ja on tärkeää mennä metsään ihmettelemään ja muuta liibalaabaa.
En tiedä näistä.
Kokemukseni mukaan on tärkeää istua perseellään ja kirjoittaa runoja.
Itseasiassa hömppä on tärkeää. Oikeasti.
Hömppä taas ei ole mitään täsmällistä.
Silti olen ihmisenä melko täsmällinen.
Olenko siis ihmisenä epätärkeä täsmäukko?
Näin niinkuin omilla kriteereilläni?
Tuskin..
Kun miettii mielenterveyksiä ja tärkeyksiä, niin jo pelkästään terveyden käsite on häilyvä.
Ongelmia on kaikilla, häiriöitäkin jonkin verran, ja tuskin kukaan välttyy elämässään minkäänlaisilta kriiseiltä. Terveys ei ole ns "puhdasta" tai "puhtautta".
Mielentyyneyskin voi tarkoittaa psykopatiaa.
Terveyteen kuuluu kaikenlaiset lievät jutut.
Mielenterveydestä sen verran, että paatuneinkin narsismi hellittää iän myötä, ja mielenterveyttään voi kehittää henkisellä ja fyysisellä toiminnalla. Mielenterveys on henkis-biologinen juttu. Ei pelkästään toinen.
Joskus liikunta auttaa, joskus netflix-maraton.
Olen itse pelastunut monelta sieluntuskalta kunnon känneillä. En silti suosittele sitä.
Mutta totuus on totuus..
Terveyden vastakohtana on sairaus. Sairas ihminen ei ole terve, eikä terve ole sairas.
Häilyvä termi sairauskin..
Skitsofrenia on yksi diagnosoitavissa oleva mielisairaus, ja sairas mieli oirehtii psykoosina, eli hallusinaatioina ja harhaluuloina.
Olemme terveinäkin hieman harhaluuloisia toisiimme nähden, etenkin ilman hyvää kommunikaatiota, joten niin.. Harhaluuloilla mennään joka tapauksessa..
Pahimmat harhautuvat luulemaan, että runot eivät ole tärkeitä...
En ymmärrä heitä..
Päihdesairaus on sairaus, päihteen käyttönä oireilevaa, joka näyttäytyy hitaana moraalikatona.
Toisaalta et voi kadottaa sitä, mitä sinulla ei ole koskaan ollutkaan.
Päihdesairas kadottaa päihteisiin kaiken sen mikä on tärkeää.
Päihteestä tulee "tärkeämpi kuin se toinen vaihtoehto.."
tai
"päihde ylläpitää kyvykkyyttä",
kuten aamuryyppy voimauttaa juoppoa
tai
piri suorittajaa
Addiktion funktio yleensä on se, että asiasta A (addiktio) tulee tärkeämpi kuin asia B (tärkeäksi koettu asia).
Kukaan ei kuitenkaan voi koskaan täysin opettaa meitä siinä, mitä pidämme tärkeänä.
Jengi myös luottaa oppimisessaan liikaa rationaaliseen päättelyyn ja tavoitehakuisuuteen, vaikka kyseessä on enemmänkin löytöretki ja rehellisyys.
Toisin sanoen haahuilu..
Sairas juoppo paranee lopettamalla juomisen ja alkamalla haahuilla.
Juopon kärsimys ei välttämättä lopu pelkästään sillä, että oppii nauramaan itselleen ja jutuilleen. Jotkut asiat pitää ottaa oikeasti vakavasti.
Kuten omien sairauksien hoito.
Pahasti sairas ei pärjää missään.
Sairaan, kuten skitsofreenikon oireilevan mielen eli psykoosista kärsivän lääke on pilleri tai totuus.
Näistä totuus on se ehkäisevä muoto.
Pillerit astuvat kuvaan kun pitäisi tehdä aivoillekin jotain.
Kysymys kuuluu: kylväätkö yhteisöösi harhaluuloja, vai mitä kylvät?
Kylväätkö harhaluuloja skitsofreenisesti haahuillen, kuten juoppo selittämässä humalansa ihanuutta?
Täynnä psykoottisia unikuvia?
Tämä on hyvä kysymys esittää, koska krapula tulee kyllä. Joskus se humala loppuu.. Harhaluulot tulevat esiin.
Elämättä elämisestä on vaikea sanoa mitään.
Jengi puhuu siitä usein kovana tietona, jopa faktoina. "Minä osaan elää, muut eivät osaa elää.."
Nämä tyypit sitten ovat tietävinään mitä todellinen elämä on..
Mutta juju onkin siinä mistä ei tiedä mitään,
ja mistä haluaisi oppia tietämään.
Olen ruma/olen kaunis on makukysymys, se on etiikkaa, eikä siis sellainen harhaluulo, mitä voisi oikeasti kylvätä ympärilleen.
Mutta se ei ole myöskään täsmällinen luulo, mitä voisi kylvätä ympärilleen.
Älykäs, eli psykologisesti orientoitunut osaa ammentaa kauneudesta, ja kurittaa rumuutta.
Miksi näin?
Koska kauneuden hahmottaminen on psykologista. Se on älyn käyttöä.
Ruma taas on mitä on.
Älykäs osaa johdonmukaisesti tukea itseään ja muita yhdestä suunnasta toiseen suuntaan,
rumasta kauniiseen.
Ja kuten sanottu, se on makukysymys mikä on mitä.
Mikä on rumaa ja mikä on kaunista.
Mutta älykäskään ei pärjää, jos eväät ovat niukat.
Mutta niin..
Onko totta, että minusta tulee ruma ja yksinäinen jos tilaan ruokani kotiini?
En tiedä.
Mitä on yksinäisyys,
kysyy filosofi itseltään ja muilta.
Eipä sitä voi muiden puolesta päättää,
vastataan.
"Saanko minä sinut tuntemaan yksinäisyyttä?"
on pirun kova ja kaunis kysymys esittää.
Mutta kysyykö kukaan tätä kysymystä itse itseltään tai
kumppaniltaan?
Luulen että jengi lukee näitä enemmänkin lehdistä ja pitää sitten omana tietonaan..
"sinä saat minut tuntemaan itseni kauniiksi ja tärkeäksi" on aidosti upea juttu,
mutta myös mahdollinen narsistinen ansa.
Eli jos haluat pitää mielen terveenä, keskity totuuteen.
Joskus esim. viinaa on liikaa, joskus liian vähän. Toisaalta sitä voi olla juuri sopivasti hänellä, joka ei juo pisaraakaan.
Tällainen maailma on.
Joistain tulee juoppoja, jotkut terrorisoivat kotia.
Aste-eroja on kaikessa.
Juoppopiireissä on harvoin rajoja. On vain persoonia. Kukin samanlainen. Samankaltaisuutta etsien. Juoppo etsii juoppoa toisesta. Paheksuvat toistensa juoppouksia.
Siksi sieltä löydetään myös paljon yksinäisyyttä.
Sairaassa juopottelussa kukaan ei oikeasti pääse kiinni toistensa sieluun.
On vain kyltymätöntä elämänhumalaa.
Kuivaa humalaa, joka päättyy toistuvasti krapulaiseen kaihoon ja suruun..
Epäonnistumiseen..
Ikuista nousua ja laskua.
Tai tukahdutettua - kutistettua olemista.
Skitsofrenian parhaita ehkäisymalleja on siinä, ja tämä on siis Tornion keroputaalla todettua, että pyydetään lähipiiri mahd.aikaisessa vaiheessa kasaan, ja orientoidutaan siihen, mitä psykoottinen henkilö pyrkii viestimään.
Jos mörköjä on sängynalla, niin sitten pitää tutkia sängynaluset onko mörköjä oikeasti.
Tällaista oikeaa tutkivaa työtä eivät tee ne sensaatiojuttuja hakevat journalistit, tai viisaat gurut, vaan lähipiiri.
Jos "kapitalismi" tai "ilmastonmuutos" tuhoaa psykoosista kärsivää, niin ovatko ne oikeita ja oikeasti tuhoavia - persoonallisia - voimia,
vai mitä ne ovat?
Mitä on kapitalismi, mitä on ilmastomuutos,
mitä on rakkaus, ja mitä on välittäminen?
Ja miten nämä näkyvät tosielämässä käytännön tasolla?
Eli keskitytään siihen aiheeseen - ollaan sen äärellä, mistä puhutaan, ja mitkä asiat ovat totta ja
mitkä eivät ole.
Ja otetaan hommat vakavasti (vakava = tärkeä).
On naurettavaa hylätä lähipiiri ja kadota metsään vain koska joku tuntematon guru viihtyy metsässä.
Toisaalta jos lähipiiri terrorisoi, eikä ota mitään vakavasti, niin eipä siinä paljon muutakaan voi. Metsään on mentävä.. On oltava naurettava.
Se on silloin vakava asia - elämän ja kuoleman kysymys.
Mutta terrorisoiko lähipiiri oikeasti?
Vai onko niiden gurujen maagis-romanttinen houkutus - tai muu päihteen houkutus -
vain liian voimakasta ihmisparalle,
että ihminen luulee itseään terrorisoitavan?
Mitä sanoo totuus?
Mitä guru-ukko de facto tekee?
Entä päihde?
Vaikuttaako guru-ukko tärkeältä?
Entä päihde?
Näyttääkö guru viisaalta?
Tekeekö päihde viisaaksi,
ja saneleeko nämä tekijät mikä kaikki on tärkeää?
Vai mikä on homman nimi?
Mikä on sen homman - guru-ukkoilun tai muun päihteilyn - vakava nimitys?
tärkeää luontoviisautta,
vai
hetken humaltumista
vai
hetken hömpähtämistä ulos kaikesta vakavasta?
Moni saa metsästä sielunhoitoa - oman henkisen annoksensa olematta silti mikään guru tai edes viisaan näköinen.
Nämä tyypit voivat olla ihan perushyviä ystäviä.
Perushyvä ystävä sanoo juopolle:
kyllä sinä olet juoppo. Sinä juot paljon.
Tottakai kapitalismi ja ilmastonmuutos ovat olemassa siinä missä gurut ja juoppoudetkin, mutta niin on myös rakkauskin.
Hyvä filosofi pohtii omaa ja yleistä suhdetta asioihin totuuden kautta.
Hyvä filosofinen piiri uskaltautuu totuuteen.
Istuin eilen perseelläni ja kirjoitin runoja.
Ihmisiä tuli ja meni. Kukin omiin suutiinsa, omiin askareisiinsa.
En tiedä tulivatko he rumuudesta ja matkasivatko he kauneuteen vai mitä.
Itsepähän tietävät parhaiten.
Välillä vaihdettiin sanoja. Lauseita.
Eipä siinä yksinäinen olo ollut, tuskin kenelläkään oli, vaikka olinkin täysin omissa maailmoissani,
muille vieraassa maassa - runojeni parissa.
Ei se omissa maailmoissaan oleminenkaan ole mikään demoninen juttu..
Joskus se on parasta totuutta.
Lehden mielipidepalstalta saa välillä lukea, että esim. narsismi on sellainen trendisana, jota pitäisi välttää. Ei se niin mene.
Tuomitsemista ja mielipuolista leimaamista pitäisi välttää,
ei sanoja.
Mielenterveys on tänään trendikästä,
joten mitä helvettiä väki sitten oikein odottaa ihmisten puhuvan?
Keskustellaanko aiheesta vakavasti, mutta silleen mukavasti ja mitään todellista tarkoittamatta?
"Älä sano N sanaa!! Se on vaarallista"
Hauska juttu, mutta usein narsistit kutsuvat toisiaan narsisteiksi.
Vakavalla mielellä.
Ongelma on, että mielenterveydestä pitäisi kuulemma puhua, ja samalla olla vieläpä niin pirun huolissaan,
mutta käyttää vain niitä höpönassu-sanoja, eli sellaisia, mitä ammattilaiset meidän suuhumme sovittaa..
Tulisi puhua rumasta kauniisti, ja kauniista rumasti.
Mietin, miten tällaista maailmaa missä elämme edes voisi kuvailla pelkillä höpönassusanoilla?
En yksinkertaisesti osta ajatusta höpönassuilusta.
Kun sanoo sanan narsismi, niin sillä saa aidon keskustelun nopeasti päälle.
Narsismi on hyvä ilmaisu joka kolahtaa.
Samoin kuin juoppo, kusipää yms...
Jos hommat menee liian itsekkäiksi, niin mikä ettei. Käytetään siitä sanaa narsismi tai narsisti.
Jos hommassa on harhaluuloa, kuten niissä usein on, niin sanotaan sitä harhaluuloksi.
Harhaluuloisuus ei ole sama asia kuin huono ihminen. Tiedä tämä täsmällinen tiedeukko.
Jos harhaluuloinen narsisti todella terrorisoi ympäristöään niin
vasta silloin harhaluuloinen narsisti todella terrorisoi ympäristöään.
Jos homma osoittautuukin omaksi harhaluuloksi niin pyydetään sitten omia harhaluuloja anteeksi ja tehdään asialle jotakin.
Sitä on vastuu.
Vastuu ei ole sitä, mitä sosiologi sattuu vastuulliseksi kutsumaan, tai mitä toimittaja sattuu vastuulliseksi luulemaan, tai mielenterveysguru vastuuksi julistaa, vaan
vastuuseen liittyy selkeä yhteys ympäröivään todellisuuteen.
Jos joku saa jatkuvasti olon kurjaksi, jotain pitää oikeasti tehdä.
Se on varma.
Sitä on vastuu. Joku taistelee,
toinen menee metsään..
Tuomitseminen ja varsinainen diagnosointi ovat vaikeita ja pitkäkestoisia hommia.
Tai ainakin niiden pitäisi olla.
Sitten taas viettelys, houkutukset ja romanttinen suhtautuminen viettelyksiin ja houkutuksiin ovat arkipäivää.
Tai ainakin niiden pitäisi olla.
Flirttailenko narsismin vai rakkauden kanssa?
Mikä on tärkeää?
Mitä juttuja otan vakavasti?