Suvaitsevaisuudesta

17.02.2024

Suvaitsevaisuus on yhä useammin tapetilla. Suvaitsevaisuus itsessään on hyvä asia monessakin mielessä, eritoten siksi, että suvaitsevaisuus vähentää kärsimystä. Mutta mitä varsinaisesti tarkoittaa "suvaita"", ja miksi se vähentää kärsimystä? Tämä ei olekaan enää niin itsestään selvää.

"Minä suvaitsen sinut viereeni" on hieman toruva mutta anteeksi antava ilmaisu. Henkilö suvaitaan petiin, mutta häntä ei varsinaisesti haluta sinne. Hänet vain niin kuin ohimennen "suvaitaan" sinne. "Suvaitsen sinut mukaan kaveriporukkaani" on suvaitsevaisuutta, kun taas toisen ihmisen haluamista kaverikseen on jo asteen kovempi juttu. Se on haluamista.
Sopiikin miettiä, suvaitaanko minut kaveriporukkaan, vai halutaanko minut kaveriporukkaan? Joskus se on omanarvontunnollinen kysymys.

Suvaitsemisessa on siis arvottavia aste-eroja. Jos joku uskoo olevansa niin ihana ihminen, että kaikki haluaa nimenomaa hänet kaverikseen, ja että hänellä itsellään ei ole mitään inhimillisesti vaikeita piirteitä, joita pitäisi erikseen vähän suvaita, niin ilmoitathan itsestäsi. Haluan olla kaverisi.

Eli: jos vetää äijäporukassa laatikon kaljaa mieheen, voi nousta kysymys: mahtaako se oma vaimoke enää suvaita kotiin viereensä nukkumaan?
Hyvä vaimo suvaitsee. Mutta vaimo ei välttämättä ole enää niin suvaitsevaista tyyppiä, jos mies ryyppää kroonisesti koko ajan. Ja ehkä vaimo heittää lopulta saamattoman juopponsa pihalle. Miksi vaimoa pitäisi silloin kutsua? Itseään ajattelevaksi aikuiseksi naiseksi,vai suvaitsemattomaksi tyypiksi? Olen valmis kallistumaan ensimmäiseen vaihtoehtoon.
Vaimo ei siis ole suvaitsematon silloin, jos hän eroaa juoposta miehestään. Hän ei vain halua itselleen juoppoa miestä. Se on hänelle parisuhteen ehto.

Parisuhteen ehdot ehkä ravisuttelevat ehdottomaan rakkauteen uskovia romantikkoja, ja ihan syystäkin, mutta palataan rakkauden ehtoihin joskus toiste. Jos haluaa eroon juoposta, on kyse arvolatautumasta, joka vaatii avointa keskustelua - eikä siis suvaitsemattomuudesta.
Jos esimerkiksi sairas alkoholisti ei halua hoidattaa sairauttaan, miksi terveen kumppanin tulisi suvaita hänen juopottelua, ja ottaa samalla sairauden taakkaa omille harteille? Eikö riitä että yksi kärsii juomisesta? Miksi kahden pitäisi? Miksi pilata kaksi elämää? Eiköhän siis minimoida maallinen tuska. Suvaitsevaisuudet ja suvaitsemattomuudet ovat kylmää peliä.

Alkoholismin varsinaisessa hoitotyössä tulee toki olla suvaitsevainen monessakin mielessä, koska kyseessä on hoitotoimenpide - potilaan ja hoitajan välinen suhde. Sairaan ihmisen ihmisarvon pilkkaaminen ja kieltolaki ovat molemmat suvaitsemattomuutta. Moralisointi taas ei ole suvaitsemattomuutta, vaan arvottamista. Ja jos juoppo nolaa itsensä julkisesti, ja siitä syntyy paheksuntaa ja huvittuneisuutta, kyseessä ei ole sairaan ihmiskunnan väärät tunteet, vaan tragikomiikka. Tämä ihan vain käsitteellisenä kertauksena.

Suvaitsevaisuus ei ole hyve, koska suvaitsevaisuus ei ole luonteenpiirre. Sitä voi ajatella näin: avarakatseisuus on hyveellinen luonteenpiirre, ja sen vastinpari - ahdasmielisyys - on paheellinen luonteenpiirre. Suvaitsevaisuus on enemmänkin arvojärkeilyä ja etenkin toimintaa. Suvaitsevaisuudessa täytyy olla mukana jokin konkreettinen tosielämään pohjaava elementti eli aito mahdollisuus vaikuttaa asioiden kulkuun. Lapissa elävä somettava erakko korkeintaankin vain paheksuu ympäristöään, kuin muka kykenisi toiminnallaan olemaan suvaitsematon. Tämä siksi, että hän ei de facto vaikuta mihinkään todelliseen. Hän on vain erakko omine omituisine mielipiteineen ja vitsikkäine tunteineen (lue lisää hattivateista).
Erakko on siis erillään muista. Ja antaa hänen olla. Ehkä hän vain istuu yksin ja paheksuu muita. Se on hänen kohtalonsa, jos on.
Suvaitsematon orjan omistaja taas kieltää orjaansa olemasta homo tai hetero, tai käskee tätä itkemään oikeaoppisesti, koska itkeä täytyy kun kerran niin sanotaan. Tosi mies itkee. Se on käsky. Sitä on suvaitsemattomuus.

Suvaitsevaisuus tekee maailmasta paremman yhä useammalla, joskaan se ei ole mikään viisaan yhteiskunnan merkki. Suvaitsemattomuus taas on enemmänkin moralistista järkeilyä. Silloin sanellaan mikä olisi viisasta ja tehdään päätökset sen mukaan.