Trauma dumping - trauma ei ole toisten vastuulla
Eilen kuulin ilmiöstä nimeltä trauma dumping, ja päätin sukeltaa syvemmin aiheeseen. Sen sosiaalinen dynamiikka on kyllä tuttu, mutta en tiennyt sillä olevan nimi.
Muutama knoppi: psyykkisen trauman syntyminen vaatii aina ajallisen ulottuvuuden. Tämä erittelee trauman ja terveen reagoinnin toisistaan. Mitä sitten on ihmisen terve reagointi? Hyvä kysymys. Olemme sotivien simpanssien ja seksiorgioita harrastavien bonoboapinoiden sukulaisia. Jostain sieltä on juuremme. Jostain sieltä on myös reagointimme. Ehkä kuitenkin hiukan sosiaalisesti päivittyneempinä.
Toisin sanoen esimerkiksi vihainen ihminen ei tarkoita automaattisesti samaa, kuin traumastaan kärsivä. Viha voi olla tervettä, samoin kuin aggressio. Eli jos joku käyttäytyy vihaisesti tai aggressiivisesti, on hyvä selvittää ensin, onko itse toiminut loukkaavasti tai väärin häntä kohtaan. Traumasta juontuva ajattelu ei tällaiseen itsereflektioon välttämättä taivu, vaan henkilöä ohjaa enemmänkin uhriutuminen ja uhrimentaliteetti. Ihminen on tuolloin ikään kuin traumansa uhri.
Rajattomuutta syntyy, kun ei oikein ymmärretä muiden rajoja, vaan heidän terveetkin reaktionsa selitetään sen oman trauman kautta. Trauman hoidollisessa vaiheessa koko maailma saattaa näyttäytyä hyvinkin traumakeskeiseltä.
Traumaa kuvaa osuvasti kiintymyssuhteiden vaikeus. Siinä läheiset ihmissuhteet täyttyvät ajan myötä selittämättömästä ahdistuksesta, eikä tervettä vastavuoroista yhteyttä pääse juuri muodostumaan.
Varsinainen traumanhoito kannattaa jättää pätevien ammattilaisten harteille, jotka osaavat avata ja sulkea mielen haavat. Joskus se vaatii kirurgista tarkkuutta.
Toipumisen kannalta tulee ensin nähdä se, mistä haava on syntynyt, eli minkä uhri on, ja sitten opetella selviytymään. Osa pääsee jopa kolmanteen vaiheeseen asti, eli löytää terveen identiteetin. Toipumisessa on siis kolme vaihetta: uhri, selviytyjä, identiteetti.
On hyvä nähdä, että selviytyjän identiteetti ei vielä ole oma vakaapohjainen identiteetti.
Tuskin on sattumaa, että kaikki sekopäät hakeutuvat opiskelemaan joko psykologiaa tai terapiaa. Valtaosalla heistä on jokin surullinen taustatarina tai vähintäänkin krooninen eksistentialistinen kriisi. Ehkä se on jopa hyvä juttu. Silloin saadaan hiukan tuntumaa siihen, millä eri tavoin päässä voi viirata. Kirjoitin tahallaan provosoivasti, sillä itseään ei ikinä parane ottaa liian todesta, mutta ehkä kuitenkin vakavasti. Ihmismielen tieteellinen jäsentely on oiva pääsylippu terveyden karuselliin.
Vakavasti otettavaan tietoon ja tieteeseen pohjautuva psykologia, terapiatyö ja traumatyö ovat luonteeltaan sellaisia, että kanssaihmistä yritetään saada toimintakuntoon. Tämä vaatii sitä, että hoitajan omat demonit ovat tunnustetusti hoidettu. Kukaan ei voita, jos viljelemme uusia ongelmia muiden mieliin. Tai ehkä siitä voi jonkun superrakastajan ego paisua. Vahvasti rakastava trauma-asiantuntija kun on aina valmis kaivamaan sinusta jonkin trauman.
Itse olen kovasti kiinnostunut ihmismielestä ja sosiologiasta yleensä, joten filosofiasta on muodostunut minulle se oma juttu. Oikea tieteellinen filosofia saattaa alkuun tuntua vaikealta, mutta ainakin itse olen päässyt siihen mukaan. Filosofia tuo sellaista älyllistä vapautta, mitä ihanteellisen hoitotyön etiikka rajaa. Toisin sanoen on lupa tarkastella ihmistä ilman pyrkimystä tarkasti määriteltyyn eettiseen lopputulemaan. Silloin liikutaan aina uusilla, hieman vaarallisilla vesillä.
Nyt somen myötä erilaisia trauma-asiantuntijoita ponkaisee ylös kun sieniä sateella. Itsekin sain osani kerran turkulaisessa kahvilassa, kun tuottamaani satiiria syytettiin trauman oireeksi. Pohdin asiaa näin: jos sinä, arvon trauma-asiantuntija, vihjailet mukatraumoilla mitä minussa olisi, ja minä vihjailen totuuksilla mitä sinussa on, ehkä vihjailu onkin se juttu, mikä meitä molempia ärsyttää. Olen siis itse enemmän totuuksien ja suorapuheisuuden ystävä, kuin salaperäisen traumamaailman ihailija. Traumojen myös kuuluukin olla tietyssä mielessä salattuja, koska terve ihminen ei tule ikinä paljastaneeksi kaikkea suurelle yleisölle.
Trauma dumping (trauma dumppaus) on choosingtheraphy-sivuston mukaan toimintaa, jossa oma traumakertomus tai paha olo sylkäistään varoittamatta muiden niskaan. Toisin sanoen ei oikein malteta kuunnella muita tai muiden ajatuksia, vaan tuotetaan pelkästään sitä omaa ajattelua ja mielipidettä. Ja sitä tuotetaankin sitten reippaalla kädellä mitään kyseenalaistamatta. Samalla ehkä yritetään saada muutkin mukaan tähän mystiseen shown. Tässä dynamiikassa on paljon uskonnollisia vivahteita.
Siinä missä filosofi tunnistaa filosofian lähinnä monimutkaiseksi ajatusleikiksi, traumaattinen ihminen saattaa uskoa haudanvakavasti jokaista ajatustaan.
Alla olevalla sivustolla paljon tietoa trauma dumbingista ja siitä, miten siihen olisi hyvä suhtautua. Lisäksi muutama kuvaus, miten tunnistaa trauma dumbing itsestä.