Tunnetaidot

Kun kuulen lauseen "tunnetaidot ovat tärkeitä", poistan varmistimen. Hanns Johstia vapaasti mukaillen. Hanns oli muuten paha mies. Täysi natsi. Hänen kirjansa synkkä repliikki on jäänyt elämään omaa elämäänsä.

Millainen on hyvä tunnetaito? Onko se kylmän viileä buddha, vai teatraalinen narsisti? Vaikea sanoa. Tuskin tunnetaito miltään erityisemmältä näyttää.

Tunnetaidot kuuluvat itsereflektion piiriin. Siinä ihminen tunnistaa mitä kehossa ja mielessä milloinkin tapahtuu, ja osaa yhdistää, nimetä ja ilmaista niitä.

Tunnetaito voi olla luonteeltaan monimutkainen älyllinen ja kehollinen konstruktio, kuten "päätäni särkee aina maanantai-aamuisin kello yhdeksän, koska koen mustasukkaisuutta kuumasta työkaveristasi".

Toisaalta tunnetaito saattaa olla ihan noin vain perstuntumaa tulevasta kahvitauosta, tai hyvää fiilistä jostain summittaisesta. Ei sen tarvitse olla mitään täsmällistä ja tarkasti ennustettavaa. Tunnetaidon ei oikeastaan tarvitse olla mitään spesifiä.

Tunnetaitoihin kuuluu myös kaikenlaista pikkusälää ilosta vihaan. Olisi poikkeuksellista, jos tunteita ei tunnistaisi. Kuuluvathan ne kuitenkin aistien ja vaistojen piiriin, ja aistit ja vaistot pitävät meidät hengissä.

Tunteiden älyllinen funktio on sitten taas sosiaalinen ja kulttuurinen taito. Se on vähän sama, kuin lukisi kaunokirjaa. Syntyy roolillinen tarina oikeasta ja väärästä. On kuitenkin huomioitava, että ihminen ei synny siihen maahan, missä hänen äidinkieltään puhutaan, vaan äidinkieli opitaan ympäristöstä. Samoin tunteetkin ovat osin kulttuurillisia sopimuksia. Esimerkiksi viha nähdään ja siihen suhtaudutaan eri tavoin eri paikoissa. Hyvin voidaan kysyä, mitä oikeastaan on viha? Se tuntuu kehossa, kyllä, mutta miltä se näyttää ulkoisesti, ja miten se otetaan vastaan?

Jos olet nähnyt italialaisen taksikuskin, tiedät mistä puhun.

Kuitenkin, tunnetaidot eivät suinkaan kerro sitä, miten asioiden tulisi olla. Iloa ja vihaa on maailma täynnä, kun taas esim mustasukkaisuudet ovat monimutkaisempi kuvio. Jotkut nostavat mustasukkaisuuden jumalalliseksi asiaksi ihan vain että voisivat kontrolloida väkeä. Tätä sitten väitetään todelliseksi moraaliksi, mitä se ei ole. Mustasukkaisuus on vain häiritsevä piirre.

Sitten on tietysti myös ne elämän tarkoitusperälliset ulottuvuudet. Jos joku patistaa sinua oppimaan tunnetaitoja, on syytä pohtia, millaisena tuo haluaa minut nähdä? Pitääkö minun olla tietynlainen? Pelkästään iloinen? Vai kammoksuuko hän vihaani? Luuleeko tuo tyyppi todella, että on olemassa oikeita ja vääriä tunteita? Tunteet eivät ole koskaan vääriä, mutta ilmaisussa tai sen vastaanottamisessa voi olla hiottavaa tai suoranaisia katkoksia. Vihalla on vihan paikka. Viha saattaa olla tunteena tyydyttävä. Toisaalta viha voi olla myös tuhoava. Vihan houkutus on syytä ymmärtää.

Pahoja ihmisiä on olemassa, sanokoot tieteilijät mitä tahansa. Mutta täydellinen paha on yhtä fantasiaa kun täydellinen hyväkin. Jossain siinä välillä olemme. Yksi on enemmän ääri kuin toinen.

Hyvän ja pahan oppiminen ja älyllinen erittely on vähän samankaltaista puuhaa, kuin ystävän ja vihollisen erittely. Jos kohtelee ystävää kuin vihollista - tai päinvastoin - se on menoa se. Elämästä tuskin saa mitään naiivia suurempaa otetta, jos ystävät potkivat päähän ja päinvastoin.

Hyvää ei parane kohdella kuin se olisi jotakin pahaa. On synkkää, jos esimerkiksi kumppanin ilonpitoon vastataan vihalla.

Vihollinen ei ansaitse mitään. Ei yhtikäs mitään. Ja on surullista, kun moni ajattelee sillä tavoin läheisistään. Vain oma napa ja omat intressit ratkaisevat. Muu saa jäädä. Muu ei kiinnosta. Asioiden tulee mennä just eikä melkeen niin kuin minä itse niistä ajattelen; minun tunteideni tavalla. Mitä sitä romantisoimaan juttuja tai muutakaan, kun telkusta tulee viihdettä tai tiukkaa_tietoa. Tai mitä sitä auttamaan muita, kun asiat eivät mene juuri niin kuin minä haluan niiden menevän.

Ikäväksi hommat äityy, kun ihminen kokee olevansa niin huono ja kelpaamaton, ettei usko omaan tarjontaansa. Sitä on masennus. Toki masennus on paljon muutakin. Masennuksella ja vihalla on mielenkiintoinen yhteys. Masentunut luulee usein muita virheettömiksi.

Totuus on aina enemmän kuin hyvät tunnetaidot. Tunteet eivät viestitä koko totuutta.

Löysin toissapäivänä rakkaani karkkipiilon. Epäilyttävää. Miksi hän piilottelee karkkia minulta? Silloin heräsi voitonriemu. Laura on epäilyttävä nainen, koska hän jemmaa karkkia! On aina mukavaa saada tällainen henkinen yliote toisesta. Sitten muistin julistukseni: "jos näen tässä talossa karkkia - olkoot se sitten lasten tai kenen tahansa karkkia - syön ne: en jaksa käydä kotonani tahdonvoimallista taistelua karkkia vastaan".

Luulenpa elämän olevan tämänkaltaista piiloleikkiä. Sinulta piilotetaan se, mitä et kestä katsoa.