Uiguurin elämää

Ei ole helppoa olla uiguuri. Kiinalaiset heittävät uiguurin tyrmään, jotta uiguuri oppisi uutta. Toisaalta eipä ole helppoa olla juutalainen, islamisti, kristitty, buddhalainen tai mikään muukaan uskonnollinen tai etninen ryhmä. Itseasiassa on todella vaikeaa olla ihminen ylipäänsä. Sinut halutaan viedä valistuskoppiin ja opettaa uutta "että olisit samanlainen kuin kaikki muutkin. Harmiton, munaton, ja valmiina palvelemaan Meidän ajatusmaailmaamme".

Olen samaa mieltä siitä, että maailmaa tulisi rakentaa paremmaksi paikaksi elää. Joissain asioissa olemme onnistuneetkin hyvin, joissain taas emme. Esimerkiksi tiedeyhteiset ovat onnistuneet järjestäytymään vapautta edistävillä tavoilla. Näistä sosiologia tutkii yhteiskunnan onnistumisia ja epäonnistumisia. Filosofia taas tarkastelee, mitä "onnistuminen" tai "hyvä" ylipäänsä on, ja millä eri tavoin näitä tulkitaan eri kulttuureissa. Ikävä kyllä kaikenlainen uustieteellinen teknologia valjastetaan ensisijaisesti turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin - olipa sen käyttö kuinka kyseenalaista tahansa. Tästä kielivät rekisterinumeroita tunnistavat tunnelit, ja dystooppiset silmälasit, joissa on kasvoja tunnistava ominaisuus. 

Itse en usko yhdenkään etnisen ryhmän olevan erityisen hyvä tai paha. Erilaisia kylläkin. Itseasiassa koko etnisyyden käsite perustuu siihen, että jokin joukko voidaan jollakin enemmän tai vähemmän keinotekoisella mittarilla erittää isommasta joukosta. Ja kun ihmisillä nyt yleensä on erilaisia päämääriä etnisestä taustastaan huolimatta, myös onnistumiset ovat erilaisia. Syntyy erilaisuutta erilaisuuden sisään.

Toisin sanoen me ihmiset ollaan samaan aikaan mielenkiintoisen erilaisia ja tutun samanlaisia toisiimme nähden.

Esimerkiksi homoseksuaalin tavoitteet ovat tietyissä asioissa hieman erilaisia kuin heteroseksuaalin tavoitteet. Siksi homojen "onnistumiset" ovat tietyissä suhteissa erilaisia kuin heteroilla. Toki nämä onnistumiset eroavat myös oman viiteryhmän sisällä. Valtaosin homot ja heterot ovat myös "oman kulttuurinsa tuotosta" eli kukaan ei ole niin persoonallinen kuin itse luulee. Jos kaikki olisivat "räikeä poikkeus" omasta viiteryhmästään, räikeys olisi tavanomaista, eikä siis poikkeus. Ja yksi kulttuuriympäristö on aina räikeämpi kuin toinen kulttuuriympäristö.

Räikeys itsessään on arvoneutraali asia. Sopiikin kysyä, kokeeko itse itsensä milloinkaan räikeäksi homoksi tai heteroksi? Tällainen kysymys on itsensä tuntemista, mutta se kielii myös vallitsevan kulttuurin olemuksesta. Kai sitä voi olla myös "pelottavan tyyni homo tai hetero". Tai mikä vain.

Osa porukasta pilaa viiteryhmänsä maineen, osa taas taistelee vilpittömästi paremman huomisen puolesta. Perstuntumalta on vaikea arvata kenen toiminta vaikuttaa oikeutetulta ja kenen ei. Voidaankin kysyä: mikä on se hyvä, mihin milloinkin tähdätään, ja mikä on se hinta, mikä hyvästä maksetaan? Esimerkiksi henkisissä piireissä ihmisyydestä puhutaan ikään kuin puhtaan hyvänä asiana, vaikka ihmisyyteen kuuluu myös kaikki pahan tahrima. Jäsentelemättömästä "hyvyydestä" maksetaan jopa elämänmittainen hinta vain, koska omia varjopuolia ei suostuta kohtaamaan, eikä vaivaa näkemään. Toisin sanoen ihminen pyrkii lähinnä näyttäytymään oman kulttuurinsa silmissä hyvänä, tajuamatta hyvän ja pahan kompleksisuutta ja mielivaltaisuutta.

Jos haluat perehtyä ihmisyyteen filosofisesti, se vaatii myös varjojen mailla käymistä. Se vaatii sen toteamista, että elämme väistämättä sen kulttuurin kautta, joka ympärillämme on. Sitä on ihmisyys, sitä on hyvä, sitä on hyväksi tulkittu, ja sitä on myös paha ja pahuus. Ihminen kun on luonteeltaan sopeutuva laji. Ympäristö jää meihin aina enemmän tai vähemmän kiinni. Sopiikin kysyä, kuinka hyvin paska tarttuu psykologiaan? Kuinka herkästi julmuus ja muiden mielivaltainen vähättely jää päälle?

Filosofia tieteenalana on lopulta hyvin toiminnallista oppimista. Se on pyrkimistä irti itsestäänselvyyksistä. Erilaiset uskomukset taas ovat meille väistämättömiä. Niiden varaan rakennamme maailmankuvamme. Ei ole olemassa eheää psyykettä ilman jonkinlaista uskomusrakennelmaa. Siksi itsestäänselvyyksistä pyristely on paljon vaikeampi laji, kuin uskomuksen muuttaminen toiseksi uskomukseksi. 

Nykyteknologia on siinä pisteessä, että yksilön jälittäminen on helppoa. Herääkin kysymys: onko jäljittäjän tarkoitusperät hyvät vai pahat? Mene ja tiedä. Pelottavalta jäljittäminen joka tapauksessa tuntuu. Siitä tulee syytetty olo. Vaikka teknologiaa voidaankin käyttää myös hyvän palvelemiseen, on pakko myöntää, että kansallinen turvallisuus ja yhteiskuntajärjestys on luultavasti se ensimmäinen, mihin sitä sovelletaan. Eikä turvallisuus ole itsestäänselvästi hyvää ruokkiva asia. Väärä turvallisuuden tunne voi käydä kohtalokkaaksi. Se voi tehdä riippuvaiseksi, ja se voi orjuuttaa. Siinä mielessä tunnetaidot eivät ole itsessään mikään riittävä kyky, vaan tarvitaan myös älyllistä panostusta ympäristön tulkitsemiseen. Tulee ymmärtää ne mittarit, miten itse tulkitsee maailmaa, ja tulee nähdä se, miten muut mittaavat ympäristöjään.

Kungfutselaisuudessa opetetaan, että hallitsijan määräyksiä tai "isän käskyjä" ei saa totella sokeasti, vaan niitä pitää vastustaa, jos ne ovat vääriä. Vaikeuksia syntyy, kun tulee itse osata ymmärtää, mikä on oikein ja mikä väärin. Yhä vaikeammaksi homma menee, kun vääryyden vallitessa pitäisi saada aikaan kokonainen muutos. Mutta miten hemmetissä taistelet esimerkiksi verovirastoa vastaan, joka haluaa täsmällisesti tietää rahaliikenteesi, mutta jolla on samalla poikkeuksellisen suuri valta tulkita ja määritellä rahan liikkettä omiin lakipykäliinsä soveltuviksi? Tässä mielessä elämä on aina yksilön selviytymistaistelua.

Toisaalta kyllähän verovaroilla saadaan paljon hyvääkin aikaan.

Tarvitsemme ylpeyttä siitä, mitä osaamme. Siinä mielessä meidän tulee olla hyviä eli osaavia. Meillä tulee olla myös substanssitaitoja, koska ylpeys perustuu vankkoihin kivijalkoihin, mihin tukeutua. Samalla hyvyys on jotakin, mikä tuntuu hyvältä, ja se voi siten tarjota hyvää myös muille.

Nöyryys on haurauden ja yksin pärjäämättömyyden ymmärtämistä. Se herättää arvostusta muiden panostusta ja tietämystä kohtaan. Liika nöyrä taas on reppana, aivan kuten liika ylpeä on ylimielinen. Ylpeys ja nöyryys eivät kompensoi toistensa puutteita.

Mutta kuten sanottu: jos uiguurin heittää tyrmään, ja pakkosyöttää kuinka hyvä maa kiina on, hänestä ei tule terveellä tavalla nöyrä osaaja, vaan hakattu reppana.