Viisas joka ei hahmota typeryyttä - tietäminen

Hallin seinään oli raapusteltu punaisella tussilla sana "kiitos". Sarkastinen näky. Kukaan ei ikinä sano siellä kiitos. Päinvastoin. Ihmiset ovat itsepäisen törkeitä. Heidän työnsä ainoa mitta on näkyvän hyödyn haaliminen, eikä kohteliaisuudet tai täsmällisyys tarjoa sinne mitään lisäarvoa. Ja tarkemmin katsottuna huomaankin seinässä lukevan vain: "ovi kiinni!". Se siitä kiitoksesta.

"Ovi kiinni!" on imperatiivi. Se on käskylause. Kun tuo käskylause kumpuaa syvältä sisimmästä, saa se moraalista voimaa. Silloin ovi (perkele!) myös pysyy kiinni! Sisäinen käsky pitää ihmisen liikkeessä, vaikka edessä olisi haasteita ja vaikeuksia. Kategorisen imperatiivin eli järjestelmällisen käskylauseen voi nähdä niin, että asian on oltava ja toteuduttava yhdellä tietyllä tavalla, koska se nyt vaan on oikein. Sitten sen mukaan toimitaan. Se on jotakin sellaista, joka kestää sisäiset epäilykset. Esimerkiksi: "tuo hengenvaarassa oleva lapsi täytyy pelastaa, koska se on oikein". Hommaan sisältyy joskus altruismia, eli pyyteetöntä rakkautta - toisen auttamista, vaikka se voisikin aiheuttaa itselle haittaa. Uhrautuvuus korostuu sen mukaan, mitä itse katsoo velvollisuudekseen tehdä.

Tämän samaisen velvollisuudentunteen kanssa väki sitten kamppailee enemmän ja vähemmän tosissaan. Ehkä se hallin ovikin on tosissaan pidettävä kiinni, koska se nyt vain sattuu olemaan lämmön kannalta hyödyllisintä, ja siksi myös moraalisesti oikein. Moraalisesti siksi, että jos lämpö on tavoiteltava arvo, mitä se pakkasella useinkin on, sitä sopii haalia ja varjella. Sitä on oikein toimiminen moraalisessa mielessä. Oikein toimiminen luo merkitystä ja siten merkityksellistä elämää. Toimi siis oikein!

Toisaalta sana "kiitos" saattaa olla myös oikein sekin. Näin se on ainakin hyveellisessä mielessä. Kiitos saattaa synnyttää hyvää mieltä ja tarjota siten merkitystä.

Maailma on täynnä enemmän ja vähemmän velvollisuudentuntoisia ihmisiä, joista kaikki kamppailevat oikeudentuntonsa varassa. Moni meistä uskoo olevansa myös enemmän viisas kun muut, koska, noh, viisaus ei ole typerää. Ja harva haluaa olla typerä, sillä typeryys tuntuu pahalta. On siis viisasta välttää typeryyttä, toisin kun pahan tuntemista yleensä, sillä pahan tunteminen on järjen tasolla sekä selitettävissä että kyseenalaistettavissa. Omaa typeryyttään taas ei edes näe, jos sitä ei tunne missään.

Elämän komiikka piilee niissä hetkissä, kun typerys yrittää näyttäytyä viisaana. Ehkä olisikin viisasta kysyä silloin tällöin jotakin tämänkaltaista: onko ajatukseni organisoituneet vuosien myötä yhtään viisaammaksi tässä vaikeassa elämässä ja maailmassa? Vai halveksinko minä helppouden hetkinä muita ihmisiä tyhmiksi ja tyydyn siihen? Vastaus on indikoiva.

Viisauden voi nähdä typeryyden vastakohtana. Silloin voimme päätellä, ettei viisas elämä näytä miltään tietyltä; aivan kuten ihminen voi helposti piilottaa oman typeryytensäkin. Ja jos nyt menemme substanssiosaamisen eli henkilökohtaisen tietämisen piiriin, jokainen on toistaan joissain jutuissa tyhmempi kuin toinen. Kaikki ei loista kaiken aikaa joka alalla, aivan kuten kukaan ei ole koko ajan kylän paras panomieskään. Tai panonainen. Tai panokone ylipäänsä. Eli viisauttakin on erilaista, ja sen eteen voi ponnistella. Yhtenä päivänä olo on viisaampi kuin toisena. Mutta miten? Se on hyvä kysymys esittää. Maailman valtavuus tekee nöyräksi. Puhumattakaan siitä, ettei ole mitään takeita tarkoitammeko esimerkiksi sanalla "sininen" samaa väriä. Kunkin sisäinen maailma piirtyy niin eri tavoin, ja sen hahmottaminen on ihan eri asia, kuin sosiaalisesti rakentunut käsitteellinen kielenkäyttö. Toisin sanoen itsen erottaminen sosiaalisesta käsityksestä on vaikeaa.

Pelkästään erilaisten arvojen tajuaminen ei ole vielä syvällistä viisautta. Tietoa tulisi jollakin tavalla osata myös soveltaa. Jos hallin ovessa olisi pelkästään teksti "kiitos", ei se vielä kertoisi mitään järkevää. Kaikenlainen kiitollisuus on siis turhaa ilman varsinaista merkitystä. Se olisi liian irrallista. Se olisi pelkästään tunteenomaista, eikä se siten palvelisi laajempaa kuvaa. Mutta jos seinässä lukisi "ovi kiinni, kiitos", sisältäisi se syvällisemmän kohteliaan pyynnön ja sanoman. Käsite "kiitos" sisältäisi todellisen merkityksen eli - aidon kiitollisuuden - siitä että ovi todella pidetään kiinni. Näin vaalitaan ja varjellaan hyödyn lisäksi myös kohteliaisuuden hyvettä. Tällainen lähenee jo viisautta. Mutta sekään ei vielä yksistään riitä.

Jos kaikki työpaikalla mieltäisivät yhteisesti sen, että hyvä ja hyödyllinen työ ja työilmapiiri olisivat oikein, sitä voisi kutsua jo viisaudeksi. Ikävä kyllä me ihmiset koemme asioita niin eri tavoin, ja päättelemme juttuja niin eri lähtökohdista käsin, että viisauden lisääminen vaatii sekä henkilökohtaista että yhteisön jatkuvaa panostusta. Siksi viisaus ei ole missään nimessä laiskojen ja välinpitämättömien laji. Viisas ihminen typerysten parissa on joko huvittava kontrastiero, tai ironinen näkemysero. Hauskalta se joka tapauksessa näyttää ulkopuolisen silmin. Todellinen viisaus osallistaa yhteisöä, eikä se ole yhdestä henkilöstä tai hänen käsityskyvystään riippuvaista. Kun taas yksi voi toimia typerästi ihan vain siksi, että toinenkin toimii. Siinä piilee tietynlainen riippuvuuden dynamiikkaa.

Loppuun vielä: tietämisellä on erilaisia muotoja. On välitön tieto, joka perustuu omaan henkilökohtaiseen kokemukseen, ja on välillinen tieto, joka nimensä mukaisesti välittyy käsitteiden avulla. Esimerkiksi teksti "ovi kiinni" on välillinen tieto. Silloin ymmärretään se mielikuva, joita sanat (ja käsitteet) kertovat, mutta se ei vielä tarjoa päteviä syitä oven kiinnipitämiseen. Emme ehkä ymmärrä, miksi oven pitäisi olla kiinni. Se, että aukinainen ovi päästää lämmön karkuun on joko pääteltävissä oleva tieto (luonnontiede), tai kokemusperäinen tieto (välitön tieto). Se on aihe, josta voidaan väitellä.

Välitön ja välillinen tieto ovat siis kaksi erilaista mutta silti toistensa kanssa tiiviisti vuorovaikutuksessa olevaa asiaa. Viisaus haalii molempia, ja on näiden lisäksi myös hyveellinen.

Esoteerinen tieto ja mystinen tieto eroavat viisauden käsitteestä siinä, että kahta edellämainittua ei voida välittää käsitteellisesti. Viisautta taas voidaan opettaa käsitteellisesti ymmärrettävänä tietona, henkisinä hyveinä ja substanssitaitoina. Viisaudella on rationaalinen, joskin usein symbolinen kerrontansa ja opetuksensa. Viisaus voidaan ymmärtää järjen tasolla. Esoteerista tietoa tai mystisyyttä ei voi tällä tavoin opettaa, koska ne kuuluvat epämääräisyytensä vuoksi enemmänkin taiteen ja taiteellisen ilmaisun piiriin, eli pyrkimykseen ilmaista ja välittää jotakin hahmotonta ja vierasta.