Viisautta ja onnea kylpylästä - materialismi vai henkisyys

Henkisyyden harjoittaminen on taito siinä missä materian hallintakin. Näin uskallan väittää. Mielestäni henkisyys ei voita materialismia tai päinvastoin, materialismi ei voita henkisyyttä, enkä jaksa uskoa heitä, jotka liputtavat pelkän henkisyyden tai materialismin puolesta.

Yleisesti ihmettelen, miksi moni leikkaa muutenkin nämä asiat niin jyrkästi kahtia, ja arvottaa toista yli toisen? Se on sama asia, kun yrittäisi erottaa järjen ja tunteen toisistaan, ihan kuin toinen muka estäisi toista tapahtumasta.

Yksi esimerkki henkisyyden ja materialismin välisestä arvo-outoudesta löytyy niinkin kaukaa kuin antiikin Kreikasta. Siihen aikaan moni uskoi miehen siittiön olevan se siemen, josta lapsi kasvaa. Äidin roolin uskottiin olevan vain passiivinen, pelkkä kasvualusta lapselle, eikä siis mitään muuta. Uskomus ei sinällään hämmästytä, sillä siihen aikaan ihmiset olivat tottuneet maanviljelyyn ja monesti itse nähneet, miten siemenestä nousee sato. Oli luontevaa ajatella siittiön toimivan jotenkin samoin. Hommasta piti kuitenkin osata selittää myös se, miksi lapsi muistutti usein äitiään, eikä pelkästään isäänsä. Vastaus löytyi henkisyydestä.

Tuon ajan henkisimmät ihmiset - filosofit - puhuivat mystisesti sielusta. He päättelivät, että lapsi voisi ehkä saada pinnallisia materialistisia olomuotojaan myös äidiltään, mutta että varsinainen sielu olisi kuitenkin isän siittiössä, ja siksi isän merkitys lapseen olisi korkeampi kuin äidin. Täysin hatusta revitty ajatus.

Isän siittiö sieluineen edusti siis jotakin korkeampaa ja pyhempää, kuin pelkkä äidin materialistinen munasolu. Tällainen kuulostaa tämän päivän lääketieteessä lähinnä vitsiltä, mutta antiikissa se oli vakavasti otettava teoria. Riitti, että jotakin vain sattui pitämään tärkeänä, ja hokkus pokkus, siitä tuli henkistä ja pyhää.

Toki samalla äkkipikaisuudella henkisyyteen uskotaan vielä tänäänkin, hyvänä esimerkkinä kaikenlainen uus-henkisyys. Ensin materialismiin kyllästytään, ja sitten lohtua etsitään henkisyydestä (harvoin sen näkee menevän toisin päin). Alussa henkisyyteensä havahtunut ihminen julistaa idealistiseen sävyyn, että materialismi on turhuutta, ja että aito henkinen rakkaus olisi vastaus kaikkeen syvälliseen onneen. Näin rakkaudesta tulee jotakin suurempaa, kuin esimerkiksi arkisen romanttiset kylpylämatka. Samalla ollaan itsepäisen vakuuttuneita siitä, että juuri itse olisi se salaperäisen hyvä ja oikeamielisin rakastamaan kaikkea. Lopulta päädytään neuvomaan muitakin, että on ihan turha panostaa mihinkään typeriin materialistisiin juttuhin, koska henkinen rakkaus olisi se elämän sielu ja kirkkain johtotähti. Toimiiko asiat näin? En usko.

Henkiseen heräämiseen kuuluu monesti myös jonkinlainen ripittäytyminen, ja tänään synnit annetaankin anteeksi esimerkiksi korostuneen lempeiltä somepalstoilla, jossa voimaantunut kokemusasiantuntija jakaa elämänviisauksiaan ja kurssejaan itsevarmasti ja itsevarmalla hinnalla. Syy vääryyteen ja pahaan löytyy tietenkin yhteiskunnasta; sen suorituskeskeisyydestä ja materialismista. Tai ehkä jostakin mystisestä traumasta. Onko asiat niin mustavalkoisia, että selkeä yleispätevä hyvä/paha syy-seuraussuhde löytyy? Ei ole. Toisaalta asiat ovat juuri niin totta, kun ihminen uskoo niiden olevan.

Useat tutkimukset väittävät, että rakkauden puute ja kommunikaatiovaikeudet ovat suurin syy avioeroihin. On kuitenkin hyvä muistaa, että koko käsitys avioliitosta on vaihtelevaa, ja ihmiset suhtautuvat siihen eri latauksilla. On lähes mahdontonta arvioida sosiaalisen kulttuurin vaikutusta, miten parisuhteen sitoutumiseen lähtökohtaisesti edes suhtaudutaan eri sukupolvissa, sillä sitoutuminen itsessään ei ole pelkkä ilmoitusluontoinen asia, vaan todennettavissa oleva kenttätesti. He, jotka pystyvät sitoutumaan pitkäjänteisesti kanssaihmiseen, todella pystyvät sitoutumaan pitkäjänteisesti kanssaihmiseen; he tekevät sitoutumisen kannalta oikeita asioita. Jos taas ei pystytä sitoutumaan, niin sitten ei pystytä. Turha sitä on moralisoida. Jotkut pystyvät helpommin asioihin, mihin toiset eivät pysty kovalla työlläkään. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään ideologia tai ihanne oikeasta ja väärästä, sillä mahdollisen eron koittaessa voidaan hyvin todeta, oliko se kumppani ihmisenä kypsä tai edes kypsyyskelpoinen, vai enemmänkin laiska, moraaliton, turhan itserakas tai päihteisiin menevä. Tuolloin kyse ei ole henkisyydestä, vaan keskenkasvuisuudesta tai jopa riippuvuussairaudesta. Tai ehkä henkilö oli aikuinen lapsi.

On myös muitakin ihmissuhde-viritelmiä kuin perinteinen parisuhde, mutta idea pysyy niissäkin samana: jos joku on sietämätön tai hyväksikäytettävän naiivi, hän on sietämätön tai hyväksikäytettävän naiivi: asiat eivät muutu, vaikka tilannetta kutsuisi houkuttelevilla trendisanoilla.

Muistutan vielä, että kaikenlainen hyväksikäyttö on tuomittavaa, samoin kuin raiskaukset. Siinä rikotaan törkeästi ja julmasti ihmisen indentiteettiä ja tervettä minäkuvaa.

Yhtäkaikki, hyvä seksielämä sitoo pariskuntia yhteen, se on varma juttu. Miksi lähteä suhteesta, jossa seksi on hyvää? Hyvä kysymys. Ehkä juuri keskenkasvuisuuden tähden. Silti seksi on eräs avioliittoa parhaiten kannatteleva voima. Ihmiset eivät halua erota, koska keskenään on niin kivaa ja helppoa olla. Juju piilee siinä, että molemmat osapuolet saavat seksielämältään oikeasti sitä mitä haluavat. Tämän toteutuminen vaatii ensinnäkin sen, että molemmat tietävät tai edes tahtovat tietää, mitä seksiltä haluavat, ja toisekseen, uskaltavat pyrkiä sitä kohti. Se on itsekästä puuhaa ja siksi myös toimii niin hyvin: tukahtumista tai tukahduttamista ei tapahdu, vaan asioita halutaan, ja niiden eteen ollaan valmiit tekemään töitä.

Nussiminen on hyvin alkukantainen vietti, joten sitä on mielestäni turha sotkea liialla sivistyneisyydellä. Toki siihen saa liittää mukaan älyä ja mielikuvitusta, mutta niiden käyttö ei liity mitenkään vietin olemassaoloon tai sen olemukseen. Hyvä seksi on myös todella terapeuttista, joskin sen käyttöä terapiamenetelmänä pidetään epäilyttävänä - ainakin toistaiseksi. Tämä piikkinä modernille terapialle, jossa aito ihmisyys on häviämässä, ja alaa valtaa ihanteisiin tähtäävä järki.

Jos haluaa seksiltä jotakin niinkin kompleksista ja mystistä kuin "rakkaus", niin ei muuta kuin rakkautta kohti - filosofian kirja auki ja omia rakkauden sääntöjä selvittämään ja sanelemaan. En kuitenkaan usko, että se olisi ideana mitenkään pelastava, etenkin, jos sängyssä olisi tarjolla muutakin käytännönläheistä. Filosofia kesken aktin ei myöskään toimi, ja jos parisuhteesta puuttuu jo lähtökohtaisesti toiminnan luoma kipinä, on turha etsiä pelkästään uusia oivalluksia. Se olisi itsepetokselliseen mielikuvitukseen vajoamista. Elämään tarvitaan toimintaa. Pelkkä mielikuvitus ei aidolle totuuden etsijälle riitä.

Siispä kommunikaatiotaitoja ja uskallusta vaaditaan, jotta seksielämä olisi molempia osapuolia tyydyttävää. Nautinnon ja haluamisen täytyy lähteä itsestä. Seksissä on kyse hyvin alkukantaisesta vietistä, toisin kuin henkisyyksissä ja rakkauksissa, jotka on mahdollista analysoida älyllä yhä uudempiin muotoihin. Rakkaus on luonteeltaan toimintaa, siksi rakkauksissa tulee pyrkiä ymmärtämään mitä kaikkea - materialististakin - elämässään haluaa tehdä. Taas puhutaan haluamisesta.

Omalla mittapuullani rakkauden voi yrittää tiivistää kaikenlaiseen viitsimiseen. Se on tietysti henkisessä kielenkäytössä todella kapea ja tylsähkö määritelmä, mutta pitää sisällään paljon toimintaa pienistä teoista suuriin eleisiin. Se on sitä, kun viitsii pedata sängyn aamulla, mutta myös sitä, että on valmis panostamaan yhteisiin reissuihin. Sängyn petaaminen on hyvä metafora sille, että viitsii tehdä paljon muutakin ennen seuraavaa lepohetkeä.

Kylpyläreissu voi olla viisas ja onnellinen valinta pariskunnalle, joka ei tarvitse filosofian kirjaa sänkyyn, tai saarnasmiehen sääntöjä hyvään elämään.

Jos joku neuroottisen kulutuskammoinen uskoo materialistisen elämäntavan olevan tuho, niin olen siinä suhteessa samaa mieltä, että kohtuus tulisi osata pitää mielessä. Tämä on kuitenkin täysin eri keskustelun aihe. Maailmaa ei rakenneta onnellisemmaksi sillä, että talous tukahdutetaan, asioita kielletään, kansaa paapotaan pseudotiedolla, ihmisiä kiristetään turhamaisilla maineen menetyksillä tai sosiaalisilla pisteillä, tai johdetaan muuten vaan pelolla.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:
 

Marke Ahonen - Ooppiumia ja ajatusharjoituksia: kirjoituksia antiikin lääketieteestä ja filosofiasta (tietokirja antiikin tavoista ajatella ja toimia terveydessä ja elämässä)

Timo Airaksinen - Himon ilo (kevyttä arkifilosofiaa seksistä ja sen muodoista)