Voittiko Hitler lopulta?

Moni trendaava historijoitsija hollantilaisesta Rutger Bregmanista aina israelilaiseen Yuval Harariin tarjoaa positiivisen kuvan ihmisestä ja ihmisyydestä yleensä. Ja totta se on. Ilman altruistista kykyä välittää kanssaihmisestä, ilman sosiaalista rakennettamme tulla keskenämme toimeen, ja ilman teoreettista älyämme, emme olisi kyenneet organisoimaan talousjärjestelmiä ja yhteiskunnallisia puitteitamme esimerkiksi onnellisuuteen ja oikeudenmukaisuuden pyrkimykseen.

Toki täytyy muistaa, että tämän päivän jännitteet ovat luonteeltaan hieman erilaisia kuin eilen. Isoimmat kysymykset lienevät: kestääkö maapallomme kantokyky nykypuitteitamme, tai sosiaalinen järjestelmämme muutoksista syntyviä paineita?

Miten ennustaa ja hallita mahdollisia tulevaisuuden kriisejä?

Rutger ja Yuval ovat ihailtava poikkeus pessimistisestä ihmiskuvasta. Siinä luultavasti syy heidän suureen julkiseen suosioonsa. Pohjimmaiseen hyvyyteen halutaan ihan aidosti uskoa. Se on lohduttavaa ajatella, ja se herättää myös toiveita.

Mutta ei ole kuitenkaan järkevää tarkastella maailmaa pelkästään new age-henkisyyttä flirttailevalla tyylillä. On nimittäin olemassa sellaista pahaa, jota ei voida kuitata pelkällä lapsellisella "toksisuudella". Joskus paha on julmaa, ja se voittaa, eikä tämä paha edes miellä itseään pahaksi. Ja kansa rakastaa sitä.

Apulaisprofessori Markku Jokisipilä kysyy teoksessaan Hitlerin kopla: 20 natsi-Saksan johtajaa oivaltavasti: mitä jos Hitler sittenkin voitti? Kysymys on hyytävä, ja siksi tarkastelemisen arvoinen.

Adolf Hitlerin ensimmäinen valtiollinen virka oli toimia valtakunnankanslerina. Hän nousi mitättömyydestä huipulle vain noin viidessätoista vuodessa, valvoi yöt ja nukkui päivät, oli usein henkilökuntansa tavoiteltamattomissa, kärsi narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, itsetuhoisuudesta ja pahasta lääkeriippuvuudesta, sai kansan valitsemaan hänet ja rakastamaan häntä ehdoitta, sekä murhautti samalla miljoonapäittäin juutalaisia. Hänessä oli jotakin niin hypnoottista, että ihmiset todella halusivat toteuttaa hänen julmia visioitaan ja fantasioitaan.

Jos Hitlerin prioriteetti nro. 1 oli murhata mahdollisimman paljon juutalaisia, niin siinä mielessä hän oli voittaja - kukaan muu ei ole ennen kyennyt masinoimaan niin järjestelmällistä joukkomurhaa kuin hän. Toki Stalin vainosi miljoonittain omia kansalaisiaan, ja Mao aiheutti epäpätevyydellään kymmenien miljoonien nälkäkuoleman, silti Hitlerin piti vallassa hänen oman kansansa demokraattinen tahto, eikä vaino tai terrori. Hänen todella haluttiin johtavan. Yksi mahdollinen syy oli jo valmiiksi heikossa ja tuhon partaalla olleessa oppositiossa, joka lopulta kitkettiin pois juuria myöten.

Vaikka Adolf Hitler olikin toiminnaltaan opportunisti, oli hänellä myös kiistatta strategista osaamista, mistä kielii mm menestyksekäs sotaretki Ranskaan.

Hitler myös sai ylläpidettyä massiivista puolustustaistelua, vaikka sille ei ollut sotastrategisia perusteita. Herääkin kysymys: halusiko hän lopulta vain kostaa omat sekä hallintonsa tekemät offensiiviset virheet? Ohjasiko häntä sodan loppuvaiheilla pelkkä tuhovimma, minkä hän myös vei katkeraan loppuunsa saakka? Toivoiko hän laajamittaistaa tuhoa kaikille heikoksi mieltämilleen henkilöille, jopa itselleen, vain koska asiat eivät menneet hänen parhaaksi arvioimallaan tavalla? Hyödynsikö hän mobilisoituja sotajoukkojaan, poltetun maan taktiikkaa, ja häikäilemättömimpiä kenraaleitaan järjettömään puolustussotaan, vain murhatakseen keskitysleireillä mahdollisimman paljon heikoiksi tallottuja syyttömiä ihmisiä, ennen kuin toteutti oman itsemurhansa?

Onnistuiko Hitler itseasiassa voimanponnistuksillaan kitkemään kuoliaaksi mahdollisimman paljon ympärilleen luomaansa heikkoutta, myös itsensä?

Jos Hitlerin osaa nähdä sadistisena voittajana, voi sivusilmällä nähdä myös sellaisen henkilön, joka lopulta häviää.

Tänään kun johdonmukaista älykkyyttä ja pinnallisia hyveitä pidetään ihailtavina piirteinä, tulisi ennen kaikkea muistaa, että vaikka muistutammekin psykologisesti toisiamme - aivomme ja psyykeen rakenteet ovat valtaosin kaikilla samankaltaiset - hyvyys ja pahuus, oikea ja väärä, voittaja ja häviäjä, heikkous ja vahvuus, ovat filosofisia kysymyksiä, joiden ymmärtäminen laajenee vain keskustelemalla erilaisten ihmisten kanssa.