Ymmärränkö pyhääsi?

Kerran eräs mies otti minua olkapäästä kiinni ja julisti kovaan ääneen, että buddhalaisuus on hänelle pyhää. Minä tein samoin, eli otin miestä olkapäästä kiinni ja kerroin, ettei buddhalaisuus ole minulle pyhää. En tiedä mitä mies siitä ajatteli.

"Pyhä" herättää intohimoja. Se on uskonnollinen termi, jolla usein suojellaan jonkin asian tai ajatusrakennelman koskemattomuutta.

Se, että joku julistaa jonkun asian olevan hänelle itselleen pyhää, on hänen oma asiansa. Ei minun. Jos joku haluaa helliä ja suojella jotakin ajatustaan, tehkööt sen hyvin. Hyviä ajatuskuvioita tarvitaan.

Esimerkiksi hauta voi olla transendenttinen pyhä paikka. Olkoon näin. Kukaan ei tule kumartelemaan meitä ihmisinä, jos pysähdymme haudan äärelle kuuntelemaan hiljaisuutta. On itseasiassa hyvä ajatus käydä silloin tällöin hautuumaalla ja hiljentyä lopullisuuden äärellä. Pyhyyden tulisi olla itseisarvo. Siten hartaasta hetkestä saa jotakin pyhää irti.

Älyllisesti ajateltuna buddhalaisuudessa ei ole mitään pyhää. Se tähtää maailman näkemiseen sellaisena kun se on. Buddhalaisuudessa on samaan aikaan mielikuvituksesta riisuttua totuutta, mutta myös hyväntahtoisuutta. Buddhalaisuudessa pyhäkin on vain yksi ajatus muiden joukossa. Sitä ajatusta ihminen sitten enemmän tai vähemmän hellii ja suojelee. Eri kysymys lienee, kuinka voimakkaasti omia ajatuskuvioitaan lopulta suojelee? Buddhalaisuudessa ei kuitenkaan samaistuta ajatuksiin. Niiden annetaan vain tulla ja mennä. Pyhänä pidetty ajatusrakennelma ei ole sama asia kuin "minä olen pyhä". Ollaan nimittäin vaarallisilla vesillä, jos henkilö näkee itsensä jotenkin poikkeuksellisen koskemattomana ja kritiikin yläpuolella olevana. Toisaalta jos on tekojensa kanssa sujut, myös ajattelu on tyyntä.

Jotkut etsivät hautausmaalta rauhaa, jotkut lohtua.